sunnuntai 18. marraskuuta 2012

John Irving: Oman elämänsä sankari

John Irving: Oman elämänsä sankari, 1986, 2. painos
Alkuteos: The Cider House Rules, 1985
Suomentaja: Kristiina Rikman
Kustantaja: Tammi
Keltainen kirjasto
Sivuja: 632


Aijai, miten herkullinen, suorastaan mehevä tämä kirja on - kuin mehukasta omenaa maistelisi! En oikeastaan tiedä, voiko tällaista kirjaa edes olla, mutta onneksi on. John Irvingin Oman elämänsä sankari on tarinankerronnan iloa alusta loppuun. Sieltä täältä putkahtelevat uudet henkilöhahmot ja heidän tarinansa yhtyvät suureen valtavirtaan täysin luontevasti ja sitten taas mennään eteenpäin. Välillä meno on aivan posketonta (vähintään groteskia, jopa makaaberia), välillä seesteisempää (melkein romanttista). Kaiken taustalla kerronta ja kieli pysyvät kirkkaina ja nautinnollisina. Irvingiä pitää lukea hitaasti maistellen. Se on välillä vaikeaa, sillä juonta haluaisi ahmia. Mutta ahmiminen jättää liian monta aromia huomaamatta.

Oman elämänsä sankari on oivallinen suomennoksen nimi. Nimi on Charles Dickensin romaanin David Copperfield aloituslauseesta: "Tämän kirjan sivujen asiana on osoittaa, tuleko minusta oman elämäni sankari, vai ottaako joku muu sen aseman."  Dickensin David Copperfield ja Loistava tulevaisuus sekä Gharlotte Bronten Kotiopettajatteren romaani kulkevat juonen taustalla tärkeinä kirjoina. Oman elämänsä sankarin tapahtumat sijoittuvat 1920-1950-luvuille St. Cloud'sin orpokotiin, jossa näitä teoksia luetaan iltalukemisina orvoille, koska niiden päähenkilöt ovat orpoja.

John Irving on selvästi tarinankertojana Dickensin jalanjäljissä. Monipolvinen kerronta ja kertomisen ilo näkyvät joka sivulla, kuten Dickensilläkin. Mutta näyttää siltä, että elämä ylittää kaikki tarinatkin, ainakin päähenkilö Homer Wellsin elämä osoittaa sen: Charles Dickens ja Charlotte Bronte, hänen tarinankertojaihanteensa, eivät olleet valmistaneet häntä henkilöihin jotka ilmaantuvat tyhjästä ja katosivat jäljettömiin - eivätkä tarinoihin joissa ei ollut mitään järkeä.

Irvingin kyky luoda henkilöhahmoja on ilmiömäinen. Päähenkilöt ovat yleensä sympaattisia, jopa erityisen sydämellisiä ihmisiä. Elämän sattumukset, kohtalo, vie heitä kummallisiin tilanteisiin. Heidän heikkoutensa tekevät heistä inhimillisiä ja vastustamattomia - ja lukija voi vain henkäistä heidän puolestaan ja toivoa parasta, sillä heidät on jätettävä kertojan armoille.

Oman elämänsä sankarin päähenkilö Homer Wells on orpo. Mutta hän on ilman muuta onnekas orpo, vaikka hänelle ei löydykään sopivaa adoptioperhettä. Hänen perheekseen muodostuu St. Cloud'sin orpokoti. Paikka ei ole orvolle ollenkaan hassumpi: orpokodin lääkäri Wilbur Larch kiintyy Homeriin kuin omaan poikaan ja hoitajat, sisar Edna ja sisar Angela, ovat sydämellisyydessään suorastaan liikuttavia. Kun Homerin neljäskään ottoperhe ei toimi kuten pitäisi, lääkäri Larch tekee päätöksen:
   Sillä hetkellä Wilbur Larch lakkasi etsimästä ottokotia Homer Wellsille. Se oli hetki jolloin tohtori Larch sanoi, että Homer saisi asua St. Cloud'sissa niin kauan kuin tunsi kuuluvansa sinne. Samainen hetki, jolloin St. Larch sanoi: "No niin Homer, sitten minä odotan sinun olevan avuksi."
   Homer Wellsille siinä ei ollut mitään vaikeaa. Avuksi oleminen oli hänestä juuri se tehtävä, jota varten orpo tähän maailmaan syntyi.

Ja Homer Wells on avuksi. Hän auttaa Larchia Luojan töissä orpokodissa, opiskelee hänen johdollaan vähintäänkin kätilön taidot ja myöhemmin auttaa Worthingtonin perhettä heidän omenatilallaan. Omenat ovatkin vähällä viedä Homerin koko elämän, mutta lopulta hän ei voi vastustaa kohtaloaan - hänestä tulee kuin tuleekin oman elämänsä sankari.

Mistä Oman elämänsä sankarissa on kyse? Mielestäni kirjan voisi omistaa kaikille maailman ei-toivotuille lapsille, ennen kaikkea hylätyille lapsille, eli orvoille. Se on ylistystä elämälle. Se kertoo elämän ainutlaatuisuudesta ja ehkäpä sääntöjenvastaisestakin elämästä, joka vasta arvokasta onkin. Mutta lisäksi se on myös kannanotto abortin puolesta.

John Irvingin isoisä oli synnytyslääkäri, ja Oman elämänsä sankaria voi lukea melkein kuin synnytysopin oppikirjaa. Neljäs vaikuttava teos tämän kaunokirjan juonessa onkin Grayn anatomia. Irving kuvaa synnytykset, abortit, komplikaatiot, äitien tuskat, laittomien aborttien julmat tekotavat ja kivunlievityskeinot kuin lääkäri. Lääkäri Wilbur Larch on kirjassa vankkumaton abortin kannattaja ja pitää abortin kieltävää lakia suoranaisena julmuutena naisia ja lapsia kohtaan. Laittomasti tekemiään abortteja hän arvostaa Luojan töinä siinä missä synnytyksiäkin.

John Irvingin Oman elämänsä sankari on aarre, jota olen pantannut kirjahyllyssä kauan. Tiesin etukäteen, että tämä on yksi Irvingin "neljästä suuresta", eli hänen parhaita romaanejaan: Garpin maailma, Kaikki isäni hotellit ja Ystäväni Owen Meany kuuluvat Oman elämänsä sankarin ohella tähän kärkinelikkoon. On ollut kutkuttavaa ajatella, että minua odottaa takuuvarma lukemisen nautinto omassa hyllyssäni. Eikä tämä kirja ollut pettymys missään kohtaa.

6 kommenttia:

  1. Irving on minunkin suuria suosikkejani. Tosin tämä kirja ei aikoinaan minulle oikein avautunut, toisin kuin sisarelleni, joka rakasti tätä. Minä oivalsin kirjan ideat vasta myöhemmin, kun olin katsonut siitä tehdyn elokuvan. Leffa onkin yksi suosikeistani nykyisin. Kirjan voisi lukea uudelleen. Oma ehdoton "suuri" Irvingini on Kaikki isäni hotellit, tosin pidin kovasti Viimeisestä yöstä Twisted riverilläkin.

    VastaaPoista
  2. En ole nähnyt yhtäkään elokuvaversiota Irvingin teoksista, joten yritänpä saada tästä tehdyn elokuvan käsiini, jos se mielestäsi avasi kirjan ideaakin. Mikähän sen nimi mahtaa olla? Mietin nimittäin juuri, miten tästä saisi elokuvan - saisiko elokuvaan vangittua kirjan henkeä. Viimeinen yö Twisted riverilä on myös lukematta, mutta odottaa hyllyssä... Ja nyt on saatavilla esikoisteos Vapauttakaa karhut, josta näin jo bloggauksenkin, mutten muista kenellä.

    Irving on ylittämätön tarinaniskijä, mutta noista neljästä suuresta en osaisi valita ehdotonta suosikkiani. Ne ovat kaikki lukemisen iloa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  3. Elokuva on minustakin hyvä, vaikka ihan erilainen kuin kirja (niin kuin elokuvat yleensäkin). Nimi on mielestäni The Cider House Rules. Muut Irwingin teoksista tehdyt elokuvat eivät ole olleet yhtä hyviä.

    Minulle tämä kirja oli nuorna neitona lukiessani jopa vähän ällöttävä, vaikka upea kirja olikin. Aikuisempana en enää niin kauhistellut vaan enemmänkin nautiskelin.

    Luin ensimmäisen Irwingini (Kaikki isäni hotellit) lukiolaisena wanna-be-fiksuna ja vaikutus oli järisyttävä. Mutta minun oma Irwingini on Owen Meany, jonka suurenmoisuudesta en pääse yli millään! Kun olen Jarin ja Kallen kanssa tulossa Tampereelle katsomaan Saiturin joulua, niin siinäkin varmaan on koko ajan taustalla ajatus Owen Meanystä.

    Vielä on lukematta Vapauttakaa karhut (nimi lupaa kyllä hyvää) ja se tatuointijuttu, joka odottaa hyllyssä mutta on niin lannistavan kokoinen, että saa odottaa edelleen.

    (Sivuhuomautus: Ylempänä kirjoittavan Kirsin blogista löysin Herrndorfin Ladaromaanin, joka on mahtava teos muutenkin ja 8. luokan äidinkielentunneilla etenkin. Kannattaa lukea!)

    VastaaPoista
  4. Googletin elokuvan, ja Irving on itse tehnyt siihen käsikirjoituksen. Yritän saada leffan jostain käsiini.

    Owen Meany on loistava, valitsisin ehkä minäkin sen noista parhaaksi, jos olisi ihan, ihan pakko. Minulla on kyllä vielä "Sirkuksen poika" ja "Välisarjan avioliittokin" lukematta. "Kunnes löydän sinut" oli mielestäni hyvä lukuromaani, mutta ei mikään loistava - en rakastunut siihen, kuten näihin muihin.

    Luin "Ladaromaanin" kesällä ja tykkäsin kovasti. Sopisi tosiaan kaseille hyvin.

    VastaaPoista
  5. Pakkolomalainen täällä vaan netissä istuu... kohta aion kyllä mennä nauttimaan syyshämärästä metsästä.

    Ihanaa, kun Ladaromaani on saanut lukijoita! Se on tosi raikas teos ja herättää nuorien lukijoiden kanssa kivoja keskusteluja.

    Sirkuksen pojasta en kauheasti piitannut ja Välisarjan avioliittokin kyllästytti. Monesti on tullut mieleen, että John Irving hyötyisi vähän ärhäkämmästä kustannustoimittajasta, joka hiukan leikkelisi tekstiä pois. Sivujuonet ja koukerot ovat ihania, mutta rajansa kaikella.

    Mutta oppia ikä kaikki! Olen 25 vuotta kirjoittanut kirjailijan nimen John IrWing ja opin tänään, että se onkin Irving. Tämä antakoon ymmärrystä kaikkia niitä kohtaan, jotka kirjoittavat esimerkiksi seitsämän tai enään.

    VastaaPoista
  6. Kauan meni minullakin, ennen kuin vaihdoin tupla-v:n yhteen. :) Tärkeintä on kuitenkin lukeminen.

    Tartun sitten Sirkuksen poikaan joskus, kun odotukseni ovat tasoittuneet...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!