maanantai 10. joulukuuta 2012

Viivi Luik: Varjoteatteri

Viivi Luik: Varjoteatteri, 2 p., 2011
Alkuteos: Varjuteater, 2010
Suomentaja: Anja Salokannel
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 264



Joka tapauksessa voi aavistaa ja pelätä, että kaikki todella tapahtuu yhtä aikaa ja että aikakausia eivät erota toisistaan vuosituhannet, kuten luulemme, vaan jokin aivan muu.

Viivi Luikin Varjoteatteri on sielukas kirja. Se on kaunis teos kannesta kanteen. Sen kieli soljuu kuin kirkkaimmat ajatukset, ja ne ajatukset ovat ikiaikaisia.

Viivi Luik on kansainvälisesti tunnetuimpia virolaisia kirjailijoita. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa Seitsemäs rauhan kevät (1985) perustuu  pienen tytön elämään Neuvosto-Viron alkutaipaleella. Luin sen keväällä, mutta pidin sitä hiukan tylsänä - varsinkin Sofi Oksasen Puhdistukseen verrattuna se tuntui kesyltä. Toki Luik kirjoittaa omasta elämästään fiktiota, kun taas Oksanen luo historiallisiin kehyksiin fiktiiviset elämänkohtalot.

Varjoteatterissa Luik muistelee elämäänsä 2000-luvulle saakka. Mutta muistelu lähteekin liikkeelle lopusta alkuun. Hän aloittaa siitä, mihin hän on päätynyt: Roomaan Viron suurlähettilään puolisona, eli virallisena Viron valtion edustajana. Hän kokee vahvasti, että hänen elämänsä on kulkenut mutaisesta ja köyhästä Viljandista kotiin, Roomaan. Hän on tehnyt sinne matkaa koko elämänsä: jokainen paikka, jossa hän on elänyt ja jokainen ihminen, jonka hän on tavannut löytyvät myös Roomasta, ja kaikki on ollut valmistautumista kotiin tuloon.

Tärkeitä paikkoja hänen matkallaan ovat olleet Tallinna (erityisesti elokuussa 1991), Berliini, Helsinki ja lopulta Rooma. Tärkeitä ihmisiä hänen matkallaan ovat puolestaan olleet hänen kohtaamansa ulkovirolaiset, ennen kaikkea berliiniläistynyt seurakuntapastori herra Atspol, Helsingin Brasilian suurlähettiläs ja muut diplomaatit, mutta yhtä hyvin kerjäläistyttö Magda tai postikortteja myyvä "savukalan" näköinen mies Roomassa. Erityisen kiitoksen saa myös aviomies, joka on "minun kotini maailmassa".

Luikin kuvauksessa paikat ja ihmiset heräävät eloon. Lukija haistaa Rooman kadut ja tuntee sateen ihollaan. Hän näkee ja kuulee roomalaisen kiinteistönvälittäjän ja vuokraemännät edessään. Lukija pääsee Berliiniin kirjailijailtaan herra Atspolin kanssa ja istumaan iltaa Helsinkiin Brasilian suurlähetystöön Estonian uppoamista edeltävänä iltana. Kaikissa paikoissa ollaan kuin yhtä aikaa, kaikki kohtaamiset tuntuvat tutuilta, ennalta määrätyiltä. Kaikkien kaupunkien ja kokemusten takana on tietenkin myös Viro: Ne ovat Viron historian värit. Ei sininen ja musta ja valkoinen, kuten Virossa luullaan, vaan punainen ja valkoinen. Verijäljet lumella. Omenapuut kasvavat Viron puutarhoissa kaatuneiden muistoksi. Ne seisiovat poltettujen tai tyhjiksi jääneiden asuintalojen raunioiden vierellä uhmakkaina kuin elävät vapaudenpatsaat. Jos ne kaadetaan tai kiskotaan maasta, ne jatkavat kuitenkin kasvuaan metsässä.

Tämä kirja sisälsi paljon sellaista, joka tuntui tutulta ja johon eläydyin. Juuri viime kesänä pääsin Rooman-matkalle, jossa vanhankaupungin kadut tulivat kotimaisemaksi, koska hotellimme sijaitsi siellä: Piazza Navona ja Pantheon, Forum Romanum ja Tiberjoki oli helppo nähdä edessään tätä kirjaa lukiessa, samoin kuin italialaiset ihmiset. Tallinnaan ja  Tarttoon matkustin loppukesästä lukupiiriläisten kanssa, koska olimme vuoden lukeneet virolaista kirjallisuutta. Siellä Viron historia heräsi eloon. Kaiken tämän lisäksi olen haaveillut jo monta vuotta Berliinin-matkasta, ja sehän sopisi tähän Varjoteatterin jatkoksi aivan erinomaisesti. Olenkohan lukenut Luikin kirjan joskus aiemminkin, jo ennen sen ilmestymistä?

Varjoteatteri on viisas kirja, ja siinä on lumovoimaa, jollaista parhaassa kirjallisuudessa on. Lempeä suhtautuminen ihmisiin ja elämään huokuu sen joka sivulta. Kirjan lopussa kertoja toteaa elämästään: Näin Varjoteatterissa (Berliinissä) sen minkä Rooma, Ikuinen kaupunki, myöhemmin omalla leimasimellaan vahvisti: Roomassa saat tietää, että elät niin kuin kaikki elävät ja että jokainen kantaa oman elämänsä kuormaa ja että mitä se multa ja ne kuraiset lapiot sinulle voivat. Roomassa saat tietää, että et tiedä, mitä tämä kaikki on, ja että sinun ei tarvitsekaan tietää. Elä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!