torstai 31. tammikuuta 2013

Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki

Matias Riikonen: Nelisiipinen lokki, 2012
Kustantaja: Gummerus
Kansi: Tuomo Parikka
Sivuja: 156



-- ja toisen ilmeessä en osaa nähdä mitään muuta kuin lempeää ystävällisyyttä, mikä tuntuu hieman epäilyttävältä, sillä en keksi mitään syytä, miksi hän haluaisi olla minulle ystävällinen... tietenkin on niitä, jotka ovat kaikille ystävällisiä, mutta luulisi heidänkin olevan myöhäiseen kellonaikaan ja syrjäisen koulun parkkipaikalla aavistuksen verran varautuneempia.

Matias Riikosen Nelisiipinen lokki on novellikokoelma, jonka novellit ovat nimettömiä ja osa tarinoiden ketjua. Tarinat keskittyvät muutaman motiivin ympärille. Motiiveja ovat mm. lokit, koulun piha, lumituisku ja tympeät ihmiset. Hyvin kuvaava koko novellikokoelmalle on tuo sitaatin ihmettely: en keksi mitään syytä, miksi hän haluaisi olla minulle ystävällinen... Ystävällisyys oli novelleissa suorastaan kielletty aihe. En löytänyt novellien päähenkilöistä tai -eläimistä paljoakaan sympaattisia piirteitä - en siis oikein löytänyt syitä, miksi olisin suhtautunut novellien henkilöihin lempeän ystävällisesti. Ja koska tämä oli lukupiirikirja, niin yritimme yhdessäkin heitä löytää, mutta tuloksetta. Ystävällisiä sivuhenkilöitä sentään löytyi muutama.

Kirjan rakenne sen sijaan oli hieno. Jokaisessa tarinassa eletiin jonkun ihmisen tai eläimen näkökulmasta pieni hetki talvista pakkaspäivää koulun pihan ympäristössä. Seuraavassa novellissa edellisen novellin päähenkilö saattoi vilahtaa sivuhenkilönä - ja näin tarinoihin tuli yhtenäisiä hetkiä ja muutama henkilö tuli vähän tutummaksi.

Pari tarinaa jäi kutkuttavasti mieleeni. En varmaan koskaan tule unohtamaan näkyä, jossa pumpattava Barbara liukuu pitkin koulun pihaa lumituiskun liikuttelemana. Toinen vaikuttava näky on kaivuri ja kuski, joka vilkuttaa kauhakuormaajalla ihastukselleen. Kaiken lisäksi kuski seuraa ihastustaan koulun katokseen jatkaen vilkuttamistaan. Pelottava lähestymistapa? Mutta tämänkin sulkeutuneen tyypin kohdalla ainut mahdollinen toisen ihmisen lähestysmistapa.

Sen verran tosikko lukija olen, että kun pakkasen ja lumituiskun keskelle istutetaan lokki tai lokkiparvi koulun pihaan, niin en meinaa uskoa mihinkään. Lokki on mantereen kasvatille muuttolintu, ja Tampereen asukkaana yhdistän lokkien ensi rääkäisyt kevääseen. Kaupungissa kun ei kuule kiuruja ja kuoveja, niin on tyydyttävä kirkumiseen. Ilmeisesti lokkeja talvehtii sitten Helsingin seudulla.

Joku lukupiiriläisitä muisti, että lokkeja varmaankin talvehtii myös kaatopaikoilla. Tulikin mieleeni, olisiko koulun piha ollut kirjassa ikään kuin ihmisten kaatopaikka, ainakin tuon yhden lumituiskuisen pakkaspäivän ajan.

Ja sitten todellakin nuo ihmiset - koulun oppilaat ovat ilkeitä toisilleen, historianopettaja on tympääntynyt ja avuton tossukka, koulun siivoja on perverssi, koululääkäri on sadisti, ym. Koululla pidettävässä asukasillassa yksi fantasioi nuoren tytön neulepaidalla ja huonekalujen entisöimiskurssin opettaja vihaa oppilasta ja oppilas puolestaan toisen oppilaan entisöimää tuolia, vartija hidastelee ojaan kuukahtaneen juopon elvyttämistä. Voi miten vaikeaa meidän suomalaisten on ajatella kenestäkään myönteisesti, vähiten omasta itsestä, ja miten vaikeaa on saada yhteys toisiimme! Olemme sosiaalisesti vammautuneita. Ehkä tarkoitus oli välillä nauraakin, mutta minua lähinnä kuvotti.

Kirja oli Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinotehdokkaana 2012. Varmaan ihan ansiosta. Mutta minä petyin odotuksiin. Kirjan kansi on petollisen kaunis verrattuna kirjan sisältöön. Löysin muutaman bloggauksen tästä kirjasta: Kaiken voi lukea! -blogin Jorin tunnelmat olivat yhtä ristiriitaisia kuin omani, mutta Amman lukuhetki -blogin Amma piti kirjasta enemmän. Lukupiiriläisille jäi kirjasta aika sekavat tunnelmat, mutta Riikosen seuraavaa teosta jäimme uteliaina odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!