tiistai 3. joulukuuta 2013

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan, 1967
Alkuteos: Master i Margarita, 1967
Kustantaja: WSOY, 9. painos, 1997
Kansi: Urpo Huhtanen
Sivuja: 503
Mistä sain kirjan: omasta hyllystä



Vähänpä tiesin, millaiseen urakkaan ryhdyin, kun avasin Saatana saapuu Moskovaan -kirjan kannet. Ei paljon puuttunut, etten heittänyt kirjaa kesken heti tarinan alussa olevan pitkän ja filosofisenkin keskustelun takia mutta olin koukussa heti, kun alkoi tapahtua. Ja kyllähän sitten tapahtuikin: kuolemaa, takaa-ajoa ja mielisairaalaa noin alkajaisiksi. Kirjan lukemisessa vierähti lähes koko marraskuu, mutta en muuta luettavaa kaivannut, sillä kirjassa riitti juonenkäänteitä ja tunnelmia naurusta itkuun ja kauhusta herkkyyteen. Saatana saapuu Moskovaan on kirjallinen runsaudensarvi.

Mihail Bulgakovin teksti on tiivistä. Ihmekös tuo, kun kirjaa on kirjoitettu 12 vuotta, vuodet 1928-1940 - että hiottu siis on. Välillä tuntui, ettei lukija pääsee hengähtämään yhtään, ellei itse laske kirjaa käsistään. (Näin jouduin olosuhteiden pakosta usein tekemäänkin, mutta muutaman kerran tuli vain niin kylläinen olo, että hengittelin hämmästyneenä ja annoin tunnelmien tasaantua.) Teos on ilmestynyt Neuvostoliitossa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1967 ja silloin rankasti sensuroituna. Nyt lukemassani suomennoksessa (1997) oli kursivoitu ne kohdat, jotka ensimmäisestä venäjänkielisestä painoksesta oli poistettu. Pääosin ymmärsin poistot, sillä suurin osa sensuroiduista teksteistä oli rohkeita viittauksia ihmisten kummallisiin katoamisiin, mutta joitakin poistoja ihmettelin, koska en tunnistanut niissä mitään muuta kuin ehkä turhan makaaberia tyyliä.

Saatana saapuu Moskovaan koostuu kolmesta melko erillisenkin tuntuisesta tarinasta. Ensimmäisessä Saatana saapuu Moskovaan kummallisen seurueensa kanssa ja sekoittaa koko kaupungin. Toisessa tarinassa kerrotaan Pontius Pilatuksesta Jerusalemissa (Jeršalaim), jossa hän tuomitsee Jeesuksen (Ješua Ha-Notsri) kuolemaan. Kolmannessa tarinassa kerrotaan Mestariksi nimetyn kirjailijan ja hänen rakkaansa Margaritan tarina. Tarina Pontius Pilatuksesta on ikään kuin Mestarin kirjoittaman suurteoksen juoni. Mutta tarinat punoutuvat muillakin tavoin yhteen, loppua kohden yhä tiiviimmin.

Kirja on satiiri sekä Neuvostoliiton pääkaupungin ihmisten elämästä että kirjailijan urasta. Kun Saatana alkaa sekoittaa moskovolaisten kulttuuripiirien, virkamiesten ja valuuttakeinottelijoiden arkea, tuloksena on kirjaimellisesti päätöntä menoa. Saatana järjestää Moskovassa unohtumattoman Varietee-näytöksen ja valtaa Sadovaja-kadun huoneiston nro 50. Voisi sanoa, että hulluus on huipussaan, kun tohtori Stravinskin maineikas hoitolaitos alkaa täyttyä mieleltään järkkyneistä kansalaisista (joiden joukossa on merkittävän monta kirjailijaa).

Saatana ja hänen lähipiirinsä on groteski ilmestys: Itse professori Woland on vielä suhteellisen normaali näky, mutta sitten on pitkä, ruututakissa ja särkyneissä nenälaseissa koikkelehtiva Korovjev ja pari muuta: Ja vieläkin hullumpia asioita makuuhuoneessa oli: kultasepän lesken pehmustetulla jakkaralla lojui huolettomassa asennossa muuan kolmaskin, kammottavan suuri kissa [Begemot], joka piteli toisessa tassussaan votkapikaria ja toisessa haarukkaa, jonka avulla oli ehtinyt työntää suuhunsa marinoidun sienen. - - Ja sitten asuntoon ilmestyi neljäs ja viimeinen kummitus - - Suoraan seinäpeilistä astui ulos pieni, mutta leveäharteinen mies [Azazel] , jolla oli päässään knalli ja jonka suusta työntyi esiin torahammas. Hänen kasvonsa olivat kammottavan rumat ja lisäksi vielä ennen näkemättömän ilkeät. Ja hänen hiuksensa olivat tulipunaiset. (S. 115 - 116.)

Kun tämä seurue pääsee oikein kunnolla vauhtiin, meno on suorastaan makaaberia. Kansalaisten selittämättömät katoamiset ja neuvostoajan absurdi arki voisivat hyvinkin olla Saatanan tekosia, niin järjettömiltä ne tuntuvat. Ja täytyy möntää, että hykertelin tyytyväisenä, kun Saatana rankaisee jokaisesta kansalaisten heikkoudesta, olivat nämä sitten minkänkinlaisia hyödyn tavoittelijoita tai vain turhamaisia naisia. Itsekkyydestä, ahneudesta tai omahyväisyydestä saa heti rangaistuksen.

Kirjan toinen tarina, Mestarin ja Margaritan kohtalokas tarina, on puolestaan täynnä pyyteetöntä ja aitoa rakkautta. Margarita on valmis uhraamaan koko elämänsä rakkaansa puolesta. Kaunis Margarita tulee valituksi Saatanan tanssiaisten kuningattareksi ja pääsee lentämään noitana. Siis todellakin pääsee: millaista lentämisen riemua se onkaan!

Kolmas, Jerusalemiin sijoittuva tarina on kerrottu hyvin vakavasti. Siitä huokuu murhe, jota yksinäinen Pontius Pilatus tuntee. Jerusalemissa orastava kapina ja valtaapitävien vehkeilyt rinnastuvat neuvostoajan Moskovaan, sillä kaupungit kuvataan välillä samoin sanoin. Pontius Pilatuksen uni ja toive siitä, että hän saisi kävellä kuunsiltaa Ješua Ha-Nostrin kanssa ja keskustella tämän kanssa kaikessa rauhassa, ei toteudu hänen elämässään, vaan hänet on tuomittu tuomitsemaan Jeesus kuolemaan. Vai olisiko hän voinut valita toisin? Jospa hän olisikin uhmannut esimiehiään, uhmannut valtaa, jättänyt poliittisen pelin pelaamatta ja säästänyt viattoman hengen? Entä jos virkamiehet kautta maailman toimisivat pyyteettömästi ja oikeamielisesti? Bulgakov osoittaa aivan selvästi, mikä on kunniattomien vallanpitäjien ja heidän käskyläistensä rangaistus: historia ei varmaankaan tunne vihatumpaa miestä, kuin Raamatun sivuille ikuistettu pelkuri, Juudean maaherra Pontius Pilatus. Tekomme jäävät elämään kuoltuamme.

Olen potenut kirjan luettuani suoranaista kirjallista ähkyä. Tässä kirjassa oli kaikkea. Toisaalta olo on hilpeä, kun sai seurata Saatanan ilkikurisen seurueen maallista vierailua. Mutta kun seurue heittäytyi  häijyksi - kuten kai Saatanan seurueelta sopii odottaa - minua alkoi säälittää me ihmiset. Kuinka itsekkäitä pelkureita olemmekaan ja kuinka rangaistavia olisivatkaan itsekkäät valintamme!

Tyhjentävää tulkintaa tästä mammutista ei nykylukija pysty edes arvailemaan - herkullisesta kerronnasta saa onneksi nautiskella. Venäläisen klassikon tyyliin henkilöitä on paljon ja heidän tarinoihinsa palataan yhä uudestaan. Kirjallisuus, kirjailijat, kirjat, runous - näitä aiheita pyöritellään hykerrellen. Yksi teema nousee kuitenkin ylitse muiden, ja sen kirjailija on kirjannut muutamaankin kertaan teoksen sivuille. Se on pelkuruus, joka on kertojan mukaan ihmisen synneistä suurin. Mikä muu mahdollistaa ihmisten alistumisen valtaapitävien mielettömyyksiin, diktatuureihin ja totalitaarisiin järjestelmiin.

Jossain vaiheessa tuli mieleeni, että teksti on kuin Gogolin absurdien tarinoiden painajaismaisuus viritettynä vielä tuhat kertaa hurjemmaksi. Seuraavaksi mietin Sergei Dovlatovia ja ajattelin, että hän on puolestaan lukenut sekä gogolinsa että bulgagovinsa. Absurdi neuvostoarki jyllää ja tekee kansalaisten arjesta aivan kummallista. Mieleeni tuli myös Rosa Liksomin romaani Hytti nro 6, joka nimessään kantaa Bulgakovin numeroimia osoitteita ja mielisairaalan koppeja - neuvostoarkea.

Ja taas kerran lukijalle kävi niin, että aiheet pyörivät ympärillä,vaikka luulee valitsevansa kirjansa aivan sattumanvaraisesti. Jari Tervon Esikoisessa Aune-täti lenteli noitana (mutta kyllä Bulgagovin sankaritar Margarita oli vielä hurjempi noita). Lasten pyynnöstä katsoimme myös ensimmäinsen Harry Potter -elokuvan, jossa tietysti huispattiin luudilla. Nyt Finlandia-ehdokkaana on Pontius Pilatuksen aikalaisesta, Herodeksesta kertova romaani. Lienee turha kertoa, että se kiinnostaa aivan erityisesti.


Bulgakovin klassikon ovat lukeneet ainakin Salla ja Jokke. Tällä venäläismammutilla kuittaan neljännen pisteen Jaanan Venäjää valloittamaan -haasteeseen. Myös Projekti 12 eteni yhden kirjan verran.

14 kommenttia:

  1. Tämä on kirja, joka ei tyhjene yhdellä eikä vielä kolmannellakaan lukemisella. Jotain aivan mielettömän kiehtovaa Bulgakovin kerronnassa, sommittelussa ja tarinan käänteissä on. Puhumattakaan, siitä mihin kaikkiin poliittisiin, uskonnollisiin ja filosofisiin kysymyksiin kirjailija kirjallaan ottaa kantaa.

    Hienoa, että luit kirjan ja vielä vakuutuit siitä.

    Itse otan kirjan taas varmaan jossain vaiheessa lukuun ja ihmettelen mitä kaikkea neljäs lukukerta kirjasta voi avata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Jaana! Olen niin iloinen, että houkuttelit minut mukaan Projekti 12:een ja lisäksi sinulla on se hieno Venäjää valloittamaan -haaste, johon sain yhden kirjan lisää. Palaan varmasti vielä Patriarkan lammille. Nytkin kun kertailin tätä, niin tuntui, että joka luvusta saisi hienoja sitaatteja - jäin taas koukkuun. Kerrassaan nautittavaa luettavaa. Taas kerran - politiikkaa, yhteiskunnallisuutta, historiaa, kirjallisuutta - täydellistä kirjallisuutta.

      Poista
  2. Kattava postaus hyvästä kirjasta :)

    Uskonnollisen teeman ymppäämisen vuoksi ei kuitenkaan lempikirjojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jokke! Minulle sopii erinomaisesti se uskonnollisuuskin. Asko Sahlbergin Herodekselta odotan nyt lisää historiallisen taustan selvennystä. Kirjoista taitaa yhdessä tulla aika hieno lukuputki.

      Poista
    2. Linkkasin loistavan juttusi omani (vähemmän loistavan) perään, yleensä jos en pidä kirjasta, bloggauksesta tulee varsin sekava sepustus kirjasta, mietin että ehkä pitäisi antaa teokselle vielä yksi mahdollisuus :)

      Poista
    3. Sepustuksesi oli oikein hyvä. Sitä paitsi jonkin aikaa meni, ennen kuin pääsin imuun ja antauduin kirjan menolle ja meiningille, joka on hullua ja hurjaa. Uusi lukukerta kannattaa, tuntuvat monet kirjan lukijat vakuuttavan.

      Poista
  3. Voi minua niin harmittaa, kun tämä on jäänyt jostakin syystä kesken noin puolivälin paikkeilla. Muistan olleeni ihan koukussa kirjaan ja pitäneeni siitä, enkä oikein tajua miksi se jäi kesken. Lukemisen aloittamisesta on sen verran aikaa, että täytyy aloittaa se ihan alusta. Pitäisikin ottaa se ihan lähiaikojen projektiksi (miten minusta tuntuu, että olen ihan lähiaikoinakin sanonut näin varmaan kymmenestä kirjasta...), tämä sinun tekstisi oli varsin innostava, kiitos siitä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Marile! Minulle meinasi käydä toisen luvun alussa melkein samoin. Olin jo melkein kiintynyt Saatanan seurueeseen ja heidän temppuihinsa, ja kun Margarita nousi päähenkilöksi, en heti ollut varma, oliko se enää yhtä kiinnostavaa. Mutta sitten noustiinkin lentoon... :) Tiedän, että luettavaa riittää!

    VastaaPoista
  5. Tämän minäkin haluan vielä joskus lukea, mutta taidan kerätä rohkeutta vielä vuoden, pari. ;) Sen sijaan suosittelen sinulle Herodesta, ah mikä kirja! (Bloggaan siitä sitten kun sotakirjaviikkoni on ohi, ja tietty kun saan kirjan luettua loppuun, vielä on muutama metri taivallettavana Herodeksen maisemissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herodes on tulossa joululahjaksi! Voi onnea! Odotan se jatkavan tästä kirjasta alkanutta teemaa Jeesuksen ajan Jerusalemin tapahtumista. Jännittävää. Ja saa nähdä, milloin ehdin sen lukemaan...

      Suosittelen tätä mammuttia. Se ylittää kaikki kuvitelmat. Oikeastaan kaikesta.

      Poista
  6. Tämä venäläinen jää minulta lukematta! Ostin jo teininä kesätyörahoillani kaikki venäläiset klassikot, mitä irti sain, mutta tätä en. Sitten minua oikein yllytettiin tätä lukemaan ja lainasin kirjastosta, mutta kun ei aukea mulle, ei. Makaaberi ja ähky...ehkä olen varjeltunut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä täynnä kaikkea. Jotenkin koukutuin noihin groteskeihin hahmoihin. Hurjia tyyppejä, ihmeellinen maailma. Tšehovilainen tunnelma puuttuu. Mutta ehkä, Leena, joskus...

      Poista
  7. Elina, etpä arvaa, että bloggauksesi jäi mieleeni pari vuotta sitten ja päätin kirjan lukea - joskus. Ja nyt se on tehty! Kirjastossa oli upouusi pokkari ja se tarttui mukaani, ensin ehkä koemielessä, mutta sitten yhä tiiviimmin yöpöydälle ja reppuun kulkemaan kodin ja mökin väliä. Mitä huomasinkaan luettuani? En yleensä lue kirjan takana olevia esittelytekstejä, niinpä kurkkasin niitäkin vasta sitten, kun kirja oli luettu. Yllätys yllätys: sieltä löysin Luettua elämää-kommentin sinun tekstistäsi!

    Voin täysin allekirjoittaa kaikki huomiosi kirjasta. Loistavasti havainnoitu noin laajasta teoksesta.

    En myöskään löytänyt tästä erikoista uskonnollisuutta, joka olisi häirinnyt ja vaikka olisin löytänytkin, sekään ei olisi häirinnyt. Saatanan kohdalla tietty makaaberius kuuluu asiaan.

    Jälkiviisaana voin vain hykerrellä 30-luvun neuvostoyhteiskunnan reaktioita tähän teokseen. Niin totta, niin totta ja millä tavalla!

    Kannattaa näköjään painaa mieleensä hyvä blogikirjoitus. Tämä oli sellainen.

    Herodeksenkin olemme lukeneet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, Reijo! Vallan punastelin onnesta, kun tämän kesken työpäivän luin. Olen aivan hämilläni ja iloinen, että joku on saanut bloggauksestani kipinän kirjan lukemiseen.

      SSM on tosiaankin lukemisen arvoinen kirja. Siinä on monta tasoa ja paljon mietittävää, riemua ja surua ja päätöntä menoa ja satiiria vaikka muille jakaa. Saatana oli ihan hulppea hahmo, ja pyöritti ihmisparkoja miten halusi.

      Herodes on myös suosikkejani. Sen kerronta on hyvin intensiivistä ja samalla vaikuttavaa.

      Lukeminen on hieno harrastus juuri tällaisten timanttien ansiosta!

      Poista

Kiitos kommentista!