maanantai 6. tammikuuta 2014

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, 2013
Kuvittajat: Aino Havukainen ja Sami Toivonen
Kustantaja: Otava
Sivuja: 32
Mistä sain kirjan: joulupukki toi lapsille


Taas on Tatun ja Patun aika. Myönnän, että odotan vuosittain uutta Tatu ja Patu -kirjaa yhtä innokkaana kuin lapsetkin. Joulua edeltävällä kirjakauppareissulla sain lähes kiskoa lapsiani irti tästä uutuudesta, ja irrottaminen onnistui vasta, kun sain lapset vakuutettua siitä, että joulupukki tuo kirjan aivan takuulla. Kirja on jokavuotinen toivelahja joulupukilta, ja kuten tänäkin vuonna, se oli joululahjakirjoista ensimmäinen, joka luettiin ääneen.

Tämänvuotinen Tatu ja Patu, Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen, muistuttaa kovasti Tatun ja Patun oudot kojeet -kirjaa, jossa esitellään outolalaisten veljesten mainioita keksintöjä. Nyt veljekset kuulevat historian lehtien havinaa ja tutkivat, mitä keksintöjä ihmiset ovat eri vuosisatoina kehittäneet, alkaen kivikaudesta aina 2000-luvulle asti. Mutta Tatu ja Patu eivät olisi Tatu ja Patu, elleivät he keksisi omia ehdotuksiaan toteutuneiden keksintöjen ohelle. Niinpä heidän mielestään egyptiläiset olisivat hyötyneet egyptiläisestä aamutoimiautomaatista, joka valmistaisi niin kuningattaret ja ylipapit kuin muumiotkin päiväänsä. Viimeisenä osana automaatissa on egyptiläisasentoasetin, joka vääntää käyttäjänsä kasvot sivuprofiiliin ja vartalon napa eteen -asentoon. Näyttää hienolta! Koneesta tuli pojan suosikkikone tässäkin kirjassa. (Aamutoimiautomaattihan on alun perin klassikko jo Tatun ja Patun oudoista kojeista. Se on kone, joka meillä herättää riemua vielä noin sadannen lukukerran jälkeenkin.)

Tatu ja Patu edustavat tämänhetkisen lastenkirjallisuutemme kärkeä. Mainoskielen tapainen kielellinen paatos alkaa paikoin tökkiä tässä uutuudessa, mutta kirjan oivaltavalle kuvitukselle ja keksinnöillehän ei voi kuin nauraa. Ne ovat yksityiskohtiaan myöten niin outoja ja päättömiä, ettei niitä voi kuin ihmetellä. Havukainen ja Toivonen ovat ehdottomasti lyömättömimmät ja löylynlyömimmät lastenkirjailijamme. Mikä voisi olla käytännöllisempää kuin muurikiituri Kiinan muurille tai ruohon leikkaus- ja kampauskone 1700-luvun Ranskan kuninkaille. Poikani totesi omahuonemoduulista: "Minulla olisi kyllä käyttöä tälle laitteelle", ja tyttäreni mielestä paras laite oli renessanssihengessä suunniteltu pihapallo, josta löytyy vaikka millaista pihapuuhaa, jotka on rakennettu palloon nerokkaasti kerroksittain Leonardo da Vincin hengessä.


Omaksi suosikkikeksinnökseni nousi itselleni ajankohtainen koottava keisari. Nyt kun luen Asko Sahlbergin Herodesta, ja Rooman keisarit vaihtuvat siinä kuin liukuhihnalta, Tatun ja Patun keksintö tuntuu aivan loistavalta. Miksi valmistaa lukuisia rintapatsaita, kun yhdellä suurella olisi pärjätty? Siihen olisi varsin kätevä vaihtaa osat (nenä, silmät ja korvat) aina uuden keisarin astuessa valtaan.

Ensi katsannolla Tatun ja Patun maailma näyttää aina vähän turhankin värikkäältä ja pirstaleiselta. Niin nytkin. Yksityiskohtia on tavattoman paljon ja ne ovat nokkelia ja hauskoja. Onko niitä jo liikaa? Ei ole. Kun kirjaa alkaa lukea, uppoaa täysin sen outolalaiseen maailmankuvaan. Yhtä kirjan aukeamaa voisi ihailla vaikka kuinka kauan, ja tulen todella tekemäänkin niin useita kertoja, kuten myös lapseni, jotka saan vähän väliä kiinni kirjan katselemisesta.

Tämäkin Tatu ja Patu sopii sekä tytöille että pojille, myös aikuisille tytöille ja pojille.
Tatun ja Patun vilpittömän innostuneet hahmot ovat piirtyneet nykysuomalaislasten tajuntaan ja luoneet varmasti sellaista kiinnostusta kirjallisuuteen, että tekijöille voisi myöntää vaikka minkälaisen mitalin lukukulttuurin edistämisestä. Luulen, että myös isät innostuvat lukemaan näitä ääneen lapsilleen. Tässä uudessa Tatussa ja Patussa tarjoillaan ihmiskunnan uskomatonta kekseliäisyyttä, eli todellista tietoa keksinnöistä. Ja tieto jää takuulla lasten mieleen, koska se esitellään näin hauskasti. Mielikuvitukselle tekee hyvää yhdistää vaikkapa klassinen palikkalaatikko pyörän keksimiseen tai saada jugurttipurkkipuhelimen teko-ohjeet näinä älypuhelinten aikoina. Poika juuri esitteli minulle legoista rakentamaansa kutituskojetta - inspiroijana tämä keksintökirja.

2 kommenttia:

  1. Mikä on tämän kirjan joka aukeamalla toistuva piilokuva? Hulluksihan tässä kohta tulee, onko ideoita?

    VastaaPoista
  2. Katso ensimmäiseltä aukeamalta projektoriin kiinnitettyä kylttiä ja päättele loput (viimeisellä aukeamalla vastaus projektorissa ellei aukea muuten).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!