maanantai 28. huhtikuuta 2014

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita. Puuseppä

Iiro Küttner: Puiden tarinoita. Puuseppä, 2014
Kuvittaja: Ville Tietäväinen
Kustantaja: Books North
Sivuja: 30
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä




Käsissäni on kirja, jonka ojentaisin mielelläni jokaiselle vastaantulijalle käteen. Olenkin ikionnellinen, että rakas ystäväni toimi juuri näin, eli ojensi minulle Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen kirjan Puuseppä. Teos on ensimmäinen osa Puiden tarinoita, joita toivottavasti tulee monta lisää.

Miksi haluaisin lahjoittaa jokaiselle vastaantulijalle juuri tämän kirjan? Siksi, että samalla lahjoittaisin heille kaiken tämän:

Esine. Puuseppä on esineenä ylistys esineelle nimeltä kirja. Ville Tietäväisen taidokas kuvitus, kirjan anfangit, vinjetit, kansi, sisälehdet, kirjanmerkki - esine on huolellisesti tehty kirja.

Puu. Tarvitseeko tätä suomalaiselle selittää? Puusepässä puu on sekä rakennusmateriaalia että osa luontoa. Kirja on muodoltaan kuin laudanpätkä ja lisäksi tuntuu karhealta.

Luonto. Ne puut, mutta myös kaikki muu. Miten sitä pitäisi kunnioittaa. Luontoon liittyy kirjan tärkein opetus.

Aika. Kirjan verran aikaa, lapselle omistettua aikaa, elämän mittainen aika.

Työ. Käsityö, intohimoinen suhde työhön, elämäntyö. Puuseppä on ylistys työlle ja toisten tekemän työn arvostamiselle ja näkemiselle. Mutta tähän kohtaan liittyy myös kirjan toiseksi tärkein opetus.

Äidinkieli. Kaunis suomen kieli viettelee mukaansa.

Ajatteleminen. Puuseppä pakottaa ajattelemaan.

Kauneus. Puuseppä on kaunis sekä ulkoasultaan että sisällöltään.

Satu. Hallittu muoto, turvallinen ja ikuinen muoto, joka yhdistää aikuiset ja lapset. Iiro Küttner osaa kertoa sadun.

Ihme. Niitäkin tapahtuu.


Puuseppää on luettu useissa blogeissa. Saralla on blogissaan paitsi hieno arvio kirjasta myös upeat kuvat, joissa kirjan kauneus pääsee oikeuksiinsa. Kiitän Saraa kaikesta, mitä kirjan mukana sain! Myös Lumiomenan Katja, Mari A, Kirjakko ruispellossa ja Kirjojen keskellä Maija ihastuivat satuun.

14 kommenttia:

  1. Olet valinut kivan, omaperäisen tavan kertoa lukemastasi kirjasta. Siinä olisi ainesta haasteeseen kirjoittaa uudella tavalla muotoiltu blogiteksti lukukokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ketjukolaaja! Puusepästä on kirjoitettu paljon hienoja arvioita, ja se on kaiken kiitoksen ansainnut. Mietin, osaisinko kertoa kirjasta mitään uutta, mutta halusin sanoa jotain. Ilselän Minnalla on kivoja ideoita, joten yritin jotain erilaista minäkin.

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitettu tosiaan! Ja jään täysin kirjakokemuksesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! Niin, eikö ole hieno kokonaisuus tämä kirja. Sydäntä lämmittää ja riipaisee oikeastaan kaikki tässä kirjassa. (Täydennän linkkilistaa, kunhan ehdin...)

      Poista
    2. En ole kirjoittanut kirjasta, jos viittasit siihen linkkilistalla. Mutta kuin kirjan ja se on hieno, toivottavasti saan joskus kirjoitettuakin siitä!

      Poista
    3. Jään odottamaan arviotasi, Jenni! Kirja on todellakin hieno!

      Poista
  3. Olipa hienosti kirjoitettu ja oivallettu ja ajateltu, tosiaan. Minulla oli vaikeuksia tiivistää kirjan ydintä (vasta tulossa), mutta sinulta se onnistui hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Viivi! Tämä on hyvin vaikuttava, täydellinen satu. Ymmärrän, että siitä on vaikea kirjoittaa, sillä minullakin meni hetki, ennen kuin sain jotain paperille.

      Poista
  4. Komppaan kaikkia: hieno, kekseliäs, ja upealle kirjalle kunniaa tekevä arvio! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Kirja onkin upea, kiitos lainasta! Paljon jäi kertomatta, koska en halunnut paljastaa kirjan ideoita. Lapset pitivät sadusta kovasti ja oivalsivat vaikka mitä. Hieno kirja!

      Poista
  5. Oijoi, puita ja käsityöammatteja arvostavana rakastuin tähän kirjaan heti... Hieno bloggaus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sinun kirjasi, Kaisa Reetta! Jotain hyvin viisasta tässä oli, ja paljon kunnioitusta luontoa ja käsityöammattilaisia kohtaan.

      Poista

Kiitos kommentista!