tiistai 3. helmikuuta 2015

Kirsti Kuronen: Suksin

Kirsti Kuronen: Suksin, 2014
Kustantaja: Sanasato
Kansi: Antti Kukkonen
Sivuja: 60
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta








Jääparketin partaveitsi, suihkesuksi, suuri sukunsa sankari
osaa askeleet kissan varmuudella.
                  Voiko sujuvammin suksi luistaa? (S. 30.)

Kirsti Kurosen Suksin oli minulle oikea kirja oikeaan aikaan. Ahmaisin sen melkein yhdeltä istumalta - oikeasti kahden työmatkan aikana bussissa. Tammikuu ja lumiset maisemat sopivat sen kulisseiksi mainiosti, sillä se kertoo nimensä ja kansikuvansa mukaisesti hiihtämisestä. Eikä tietenkään pelkästään hiihtämisestä vaan kaikesta elämästä, jota hiihtämiseen liittyy: koulun hiihtokilpailuista ja erilaisista hiihtokeleistä sekä maisemista, joissa on hiihdetty ja ihmisistä, joiden kanssa on hiihdetty. Koko elämänkaaren voi kertoa hiihtämällä. Pikku-runossa reisiin yltävä latu-ura avaa hiihtäjän koko lapsuuden ja nuoruuden "matikasta maitopyörä, maitopyörästä pytikkä" -tyylillä, ja lopulta päädytään tähän:
           Veto vedolta, työntö työnnöltä
                           kasvoin kiinni siteisiin ( S. 14.)

Suksin on Kurosen kolmas runokirja, mutta en ole hänen aiempia runoteoksiaan lukenut ollenkaan. Sen sijaan luin viime keväänä hänen nuortenkirjansa 4x100, joka kertoi viestijoukkueen tytöistä. Urheiluhenkinen runokirja sopii vallan hyvin sille jatkoksi. Suksin-runoteoksesta sain vinkin, kun ylistin Facebook-päivityksessäni hiihtämisen riemua ja uusia suksiani. Kuin tilauksesta kirja kurkki minua hyllyssä, kun astelin Metsoon.

Suksin sisältää aitoa hiihtämisen iloa kannesta kanteen. Samalla eletään talviaika ensimmäisistä hiihtokeleistä keväthangille. Jos asiaa katsoo suksien näkökulmasta, niin ensilumien myötä vanhat järviset kaivetaan esiin ja lopulta unohdetaan ne keväällä nojaamaan seinään. Kirja on pieni aarre jokaiselle, joka on joskus hiihtänyt tai joka hiihtää mielellään, joka on joskus eksynyt suksilla sumuun tai kaatunut tiukassa mutkassa metsikköön.

Kurosen runojen nimet, esimerkiksi Lähtö, Kotilatu, Koululatu ja Järviset, tuovat eläviä muistoja mieleen. (Meidän perheessä tosin hiihdettiin Karhuilla.) Satun olemaan kirjailijan ikäluokkaa, joten runoissa mainittu hiihtäjäesikuva Helena oli tuttu samastumisen kohde - aika monta kierrosta kotilatua on meilläkin otettu Helena Takalon roolissa... Koulumatkat hiihdettiin ja koulussa hiihdettiin kaikki välitunnit koulurakennusta ympäri. Vapaa-ajallakin hiihdettiin, milloin isän kanssa, milloin koko kylän lapset keskenään.

Kurosen runoista voi poimia järvenselän, täysikuun, tuiskut, umpihanget ja leudommat kelit, mäenlaskut ja itse tehdyt ladut. Lopulta niistä löytyvät myös joutsenet, joiden tuloon hiihtokelit loppuvat. Runot ovat lämpimiä ja mukavia, jotenkin kotoisia.

Hiihtäminen voi olla myös sielunhoitoa. Luulenpa, että aika moni suomalainen on työntänyt surujaan hankeen ja maisemaan hiihtäessään. Suksin-kokoelman koskettavin runo on nimeltään Muistot:
Nainen seisoo sukset jalassa ja huutaa rukouksen, jonka on määrä puhaltaa henki menetettyyn. Nainen toivoo, että kerran saisi unohtaa - tai muistaa, mutta keventyä (s. 34.)

Ja miten tämä pieni runoteos sitten vaikutti minuun? Voisin väittää, että inspiroivasti. Kirjoitin nimittäin heti ylös kaikki hiihtomuistoni, sillä niin paljon nostalgiaa minullakin liittyy hiihtämiseen. Tästä voi tietysti päätellä, että olen aina hiihtänyt mielelläni (paitsi niissä koulun hiihtokilpailuissa, joissa en koskaan pärjännyt). Ja ihmiselle, joka sekä hiihtää että lukee mielellään, tämä Kurosen pieni runoteos on varsin mukava tuttavuus.


Osallistun kirjalla P. S. Rakastan kirjoja -blogin runohaasteeseen, joka päättyy 4.2.2015. Tämä kirja on nyt haasteen viimeinen runokirja, joten seuraavaksi on aika panna vuoden mittaan luetut runoteokset pakettiin.

6 kommenttia:

  1. Voi miten mainio runokirja, ja heti tuli mieleen, että tämä on ihan sinun kirjasi, ihana ja reipas hiihtäjäystäväni! ♥ Ja jo tämän postauksesi myötä mieleen alkoi tulvia muistoja ala-asteen hiihtopäivistä. Huonosti luistavia suksia, kaatumisia jyrkissä alamäissä, kuumaa mehua ja pullaa -- oi että!! :)

    Kurosen teoksiin minunkin pitäisi tutustua. Tämä toimi loistavana muistuttajana siitä, joten kiitos! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on suomalaisille oikein passeli runokirja, joka toimii hyvänä muistin virkistäjänä. Nostalginen teos, voisin sanoa. Ja ehdottomasti lukemisen arvoinen, varsinkin näin talvikeleillä.

      Kuuma mehu hiihtokilpailujen jälkeen oli kyllä ihan parasta koko kisoissa. Koululatu muistui myös mieleen kaikkine mutkineen. Muistot ovat pääosin hyviä, muutenhan ei enää hiihto maistuisi.

      Poista
  2. Koulun hiihtokilpailut! :)

    Asuin varhaislapsuuteni pienellä kyläkoululla ja siellä hiihtäminen oli oppiilaiden kesken melkoinen intohimo: Välitunnillakin laitettiin sukset jalkaan, koska se 10-5 minuuttia oli juuri sopiva aika vetää pieni koulun maastoon tehty hiihtolenkki. Eikä ollut niin väliä, ehtikö luokkaan just minuutilleen takaisin...

    Hiihto jäi sivustaseuranneelle pienelle taperollekin veriin. Hiihtäminen edustaa kaikkea ihanaa: aurinkoisia kevättalven päiviä, ihmeellistä, melkein euforista olotilaa, iloa ja reippautta, kuumaa kaakaota ja köyhiä ritareita.... ! <3

    Tuo runoteos alkoi siis kovasti kiinnostaa! :)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen suksijoille, entisille ja nykyisille! Näen ihan silmissäni kyläkoulun pienet hiihtäjät! Meillä oli sama meininki, vaikka kirkonkylän koululla oltiinkin.

      Hiihtäminen oli niin jokapäiväistä touhua, että se vain kuului asiaan. Nyt on jäljellä mukavat muistot. :)

      Poista
  3. Sopisikohan tuo minulle ;)
    Mistähän tuon saisin käsiini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Päivikki! Tämä sopisi Sinulle aivan täydellisesti! Kyllä sen kirjastosta löytää!

      Poista

Kiitos kommentista!