sunnuntai 31. toukokuuta 2015

12 kirjaa riippukeinuun



Kirjablogeissa on aloiteltu kesää suosittelemalla kesälukemista, ja kannanpa minäkin kirjani kekoon. Haaste on alun perin lähtöisin Katveita-blogista, ja se on otsikoitu 12 kirjaa riippukeinuun. Kannattaa käydä kurkkimassa kirjabloggaajien suosituksia!

Jaan lukuvinkkini neljään ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään valitsen ne kirjat, jotka mielestäni sopivat kesävuodenaikaan ehdottomasti parhaiten. Toiseen ryhmään kokoan erinomaisia kirjoja, joita voi lukea milloin vaan, mutta jos ei vielä ole niitä lukenut, niin tämä kesä voisi olla niille juuri sopiva aika. Kolmanteen ryhmään kokosin blogiaikani parhaat dekkarit, ja neljännessä ryhmässä on pari kirjaa, jotka aion itse lukea tänä kesänä.

Kesäkirjojen aatelia:


1. Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta saaresta

Kertomus kadonneesta saaresta on muistelma, jonka herkkyyttä on vaikea ylittää. Kirjaa kannattaa lukea omassa, rakkaassa kesäpaikassa, jolloin sen kokee joka solullaan.

2. Anni Kytömäki: Kultarinta

Kyömäen Kultarinta on ylistys suomalaiselle luonnolle. Sitä on hyvä lukea kesäyönä, kuunnella yölaulajia ja kenties eksyä metsään.

3. Tove Jansson: Kesäkirja

Janssonin kirjan tunnelmat liittyvät otsikkonsa mukaisesti kesään. Isoäidin ja lapsenlapsen yhteiset hetket on kerrottu niin aidosti, että lukija lumoutuu. Jansson on modernismin mestari ja tämä kirja on kirkas helmi.

4. Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset 

Juha Hurme on kulttuurijätkä, joka on tällä kirjallaan tehnyt palveluksen Suomen kirjallisuudelle, yleissivistykselle ja humanismille. Mikä lukuriemu! (Arvio on vasta tekeillä.)


Lukunautintoja:


1. Edmund de Waal: Jänis, jolla on meripihkan väriset silmät

Edmund de Waalin Jänis, jolla on meripihkan väriset silmät on erään suvun tarina, ja suvun kautta se on sukellus Euroopan historiaan. Se on eleetön ja toteava, nöyrästi ja ihmetellen kerrottu teos, joka liikauttaa syvältä. Lisäksi se on pelottavan ajankohtainen, sillä ne aatteet, jotka johtivat toiseen maailmansotaan, ovat täysissä voimissa nyky-Venäjällä.


2. Jari Tamminen: Meriromaani

Tästä ei lukunautinto parane. Tammisen Meriromaani on sivumäärältään pieni, mutta sisällöltään suuri romaani.

3. Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi

Pekka Saurin kirja oli minulle tämän kevään yllättäjä. Se ilmestyi jo viime vuonna, ja olisi mennyt minulta täysin ohi, jos se ei olisi valikoitunut lukupiirikirjaksi. Kirja on avainromaani, mutta oikeastaan paljon enemmän. Siitä kehkeytyy veijariromaani, jonka ironisesta sävystään huolimatta osoittaa optimismin voiman.

4. Riina Katajavuori: Wenla Männistö

Riina Katajavuoren Wenla Männistö kertoo Seitsemän veljeksen naisista. Kertoopa se veljeksistäkin näiden naisten kautta. Kerrassaan mainio lukukokemus!


Muutama huippudekkari:


1. Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

Järvelä kirjoitti viime vuoden parhaan dekkarin! Jatko-osakin, Tyttö ja rotta, on nyt ilmestynyt!

2. Ursula Poznanski: Vii5i

Itävaltalaisen Poznanskin Vii5i on hyytävää jännitystä alusta loppuun.  Voi tosin olla, että geokätköilyharrastukseen tulee pieni tauko tämän kirjan lukemisen myötä.


Omat lukusuunnitelmani: 


1. Leena Krohn: Erehdys

Odotan Krohnin uutuudelta paljon, sillä hänen Hotel Sapiens -teoksensa parin vuoden takaa räjäytti tajunnan. Voi olla, että kesään ei muuta kirjaa tarvitakaan. Tässä voi olla kaikki.


2. Pirkko Saisio: Signaali

Saision Signaalia olen jo aloittanut ja olen vallan ihastunut. Tämän kesäkirjan sivujen myötä työasiat painuvat mukavasti unholaan! Ystävä suositteli kirjaa, ja lisäksi Kannesta kanteen -blogin Kaisa ja P. S. Rakastan kirjoja -blogin Sara ovat kehuneet kirjaa - eivätkä suotta.


Blogikirjoitustani koristaa kuva Runebergien talon puutarhasta Porvoosta. Pääsin ihailemaan Fredrikan kädenjälkiä toukokuun 20. päivänä ja haluaisin ehdottamasti päästä puutarhaan myöhemminkin tänä kesänä, kun kaikki kukat ovat loistossaan. Jos jollakulla on hakusessa sopiva kesäretken kohde, niin Porvooseen kannattaa ehdottomasti suunnistaa ja käydä rauhoittumassa kulttuurihistoriallisessa puutarhassa. Siellä voi edelleen aistia Runebergien hengen.

Hyviä kirjoja riippukeinuun!

18 kommenttia:

  1. Täällä uusi lukija, hei! Olet muuten lukioaikaisessa unelma-ammatissani. Mutta kirjoihin - Janssonin Kesäkirjan aion lukea tänä suvena, samoin hyllyssäni on vielä lukemattomana Kultarinta. Saision Signaalia luettiin kirjaston Novellikoukussa (ääneenlukua yhdistettynä käsitöiden tekoon). Tänä kesänä luen (ja osittain myös suomennan) kuitenkin lähinnä virolaista kaunoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi, Liiolii! Näin kesälomalla tuntuu, että olen tosiaankin unelma-ammatissa. :)

      Novellikoukku - miten hieno nimi tuollaiselle lukupiirille, jossa yhdistyvät sekä ääneenluku että käsitöiden tekeminen. Rupesin heti visioimaan itseni sohvannurkkaan kuuntelemaan äänikirjoja ja virkkaamaan... Molempia harrastan liian vähän.

      Kesäkirja ja Kultarinta sopivat todella mainiosti kesään. Ottaisin mielelläni vastaan jonkin ehdotuksen kesäkirjaksi virolaisesta nykykirjallisuudesta.

      Poista
  2. Kultarinta, Kesäkirja, de Waalin Jänis - loistavia kirjoja kaikki. Niin erilaisia, niin nautittavia lukea!

    Ihana listaus. Olen iloinen, että aiot lukea Signaalin. Se onkin kesään erinomaisesti sopiva. Minä taas olen pikkuhiljaa antanut kiinnostua tuosta Juha Hurmeen kirjasta.

    Suloista alkukesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Katja! Olen noista yhteisistä lukukokemuksistamme täysin samaa mieltä: todellisia lukunautintoja!

      Signaali on hyvässä vauhdissa. Se etenee mukavasti, koska on niin selkeä ja hauska.

      Juha Hurmeen kirja on aivan hirmuisen hyvä. Olen siitä suorastaan hurmioitunut! Pitäisit siitä varmasti.

      Suloista kesää Sinullekin, Katja!

      Poista
  3. Tuo de Waal täytyisi kyllä pikimmiten lukea! Ja pitäisköhän Poznanskikin laittaa lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen molempia, Satu! Jänis-kirja on vaikuttava ja Poznanskin Vii5i on viime vuosien parhaita lukemiani dekkareita. Molemmat sopivat kesäkirjoiksi mainiosti.

      Poista
  4. Kiitos innostavasta kirjalistasta! Signaalin ja Meriromaanin haluaisin ainakin lukea riippukeinussani tänä kesänä :) Kultarinta tosiaankin sopii kesään, sitä minäkin suosittelisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi lue ihmeessä sekä Meriromaani että Signaali, sillä molemmista tulee erittäin hyvä mieli. Ne palkitsevat lukijansa.

      Kultarinnan lukeminen viime kesänä oli yhtä juhlaa. Sitä voi tosiaan suositella nimenomaan kesällä luettavaksi.

      Poista
  5. Minullakin on mielessä tehdä kirjalista riippukeinua ja kesää varten. Sinun listaltasi minua kiinnostaa de Waalin Jänis ja Kytömäen Kultarinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tartu ihmeessä sekä de Waalin Jänikseen että Kytömäen Kultarintaan. Molemmat vaativat keskittymistä, mutta ovat niin hienoja romaaneja, että kaikki niihin käytetty aika suorastaan loistaa.

      Jään odottamaan listaasi, Mari!

      Poista
  6. Aivan ihana postaus! ♥ Ja heti alkajaiseksi: rentouttavaa, nautinnollista, tymäkästi ansaittua ja maailman parasta lomaa, rakas ystäväni! ♥ Odotan jo innolla tekemiäsi kirjalöytöjä ja mitä kaikkea ihanaa mahdat loman aikana lukea - saan sinulta aina ihan parhaita lukusuosituksia. :)

    Olen listoistasi ihan innoissani! Siellä on monta minullekin niin kovin rakasta kirjaa, ja sitten niitä, jotka haluaisin ehtiä lukea pian (esim. Zilliacuksen, Tammisen ja Saurin kirjat, ja tuo Vii5ikin odottelee omaa vuoroaan). Teen oman listaukseni nyt kesäloman aikana (se alkoi tänään, hurraa!), mutta haluan ehtiä ensin kirjoittaa muutamasta kirjasta, jotka kuuluvat listalle ilman muuta.

    Ja oi miten olen onnellinen, että luet Signaalia! ♥ Arvasinkin, että se on ihan sinun(kin) kirjasi! Ja arvaa mitä, minäkin aloitin tänään erästä toista Saision kirjaa (Lokikirjaa), ja se on aivan hurmaava. Sekin sinun pitää lukea, ellet vielä ole lukenut.

    Ihana kuva! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! <3 Loma on alkanut melkomoisella kaappien siivouksella, mutta ehkä tässä vielä päästään oikeaan tunnelmaankin.

      Tuossa on lukupinossa kaikkea kivaa. Signaali etenee mukavasti, vaikka toisaalta en haluaisi sen loppuvan. Hyvän mielen kirja - kiitos suosituksista!

      Zilliacuksen kirja on aivan ehdoton helmi - olen sitä täällä yrittänyt suositella useampaankin kertaan, jotta ihmiset löytäisivät sen. Tamminen on tämän vuoden suosikkini tähän mennessä ja Saurin kirja on riemastuttava. Pidät varmasti kaikista!

      Tuo Lokikirjakin kuulostaa hyvältä kirjalta. Liian monta Saision kirjaa onkin jäänyt välistä...

      Hyvää lomaa Sinullekin, rakas ystävä! <3 Toivottavasti kirjojen sivut siellä kääntyilevät ahkerasti!

      Poista
  7. Mainioita lukuvinkkejä! Poimin listaltasi ainakin Zilliacuksen (entuudestaan tuntematon) ja Tammisen (jota en ole lukenut vielä lainkaan!). Hurmeen teosta olenkin lukenut nyt loppuun -paljoa ei ole enää jäljellä ja koska tänään(kin) on sadepäivä, taidan viettää iltani Hurmeen parissa. Kultarinta kuuluu omiin kesälukusuunnitelmiini ja olen sitä tietoisesti säästänyt kesään. Sara kerran vinkkasi minulle tuota Erehdystä ja sen aion myös lukea mahdollisimman piakkoin. Ja Tyttö ja pommi! Voi että, tässähän kasvaa lukulistat taas. ;-D <3

    Ihanaa kuulla, että Signaali on nyt sinulla kesken! Iih, se on niin mahtava ja juuri sopiva kesään! <3

    Huikeaa, lämmintä ja kirjaisaa kesälomaa sinulle Elina! <3 Itse en ole tainnut vielä ihan sisäistääkään, että nyt se loma sitten on.. :-D



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, Zilliacus on aarteiden aarre, jota tulet rakastamaan, olen varma siitä. Tammis-arviotasi jään myös odottamaan - Meriromaani on ollut minulle vuoden tapaus tähän mennessä.

      Tämä 12 kirjaa riippukeinuun -haaste on mainio, koska lukulistat todellakin vain venyvät...

      Sain Signaalin luettua ja tykkäsin siitä tosi paljon. Hyvä, kun suosittelitte sitä kesäkirjaksi. Kunhan ehtisin myös bloggaamaan siitä.

      Hyvää kesälomaa Sinullekin, Kaisa!

      Poista
  8. Wenla Männistö, Vii5i ja de Waalin jäniskirja houkuttelevat. Samoin Järvelän dekkarin jatko-osa, sillä pidin kovasti sarjan aloitusosasta. Jännä nähdä, mihin suuntaan tarina kulkee. Toivottavasti taso säilyy yhtä hyvänä. Oikein ihanaa ja rentoa kesää sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että Wenla iskee sinuunkin. Vii5i on aivan hirmuisen hyvä dekkari, jossa kaikki on kohdallaan. Edmund de waalin kirja on puolestaan kirkkaudessaan aivan käsittämättömän hieno kirja.

      Tytön ja pommin jatko-osasta odotukset ovat korkealla. Pitäisi saada se pian käsiinsä...

      Poista
  9. Sun listalta löytyy paljon sellaista, mitä olen suunnitellut lähitulevaisuuteen ja toisaalta sellaistakin, mitä itse suosittelisin (taidanpa laatia omaankin blogiini listan!!). Olen jo lukenut Kultarinnan, Jäniksen ja kohta Hurmeen. Odotan innolla Signaalia ja Leena Krohniin pitäisi tutustua. Ja sitten kun iskee dekkarin tarve niin voisin kokeilla Vii5i...Viittä? :)

    Ihanaa lomaa ahkeralle opelle ja bloggaajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään odottamaan listaasi, Kaisa!

      Vii5i sopii mainiosti kesädekkariksi, ja Hurmeen kirjan soutumatka on niin kesäinen kaikkine telttailuineen ja leirintäalueineen...

      Kiitos lomatoivotuksista! Kovin ahkera en tunne olevani, mutta lomalla on silti mukavaa!

      Poista

Kiitos kommentista!