tiistai 30. kesäkuuta 2015

Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi


Eduardo Mendoza: Tulvan vuosi, 1999
Alkuteos: El año del diluvio, 1992
Suomentaja: Tarja Härkönen
Kustantaja: Tammi
Kansi: ?
Sivuja: 151
Mistä sain kirjan: lainasin kirjastosta




Leppeä tuuli kantoi verannalle viikunan tuoksun. Sisar Consuelo veti syvään henkeä; peremmällä puutarhassa, leikatun sypressiaidan takana, pilkotti hedelmätarha, sen keskellä oli pieni lampi, ja kauempana, siellä missä vihannesmaat ja hedelmäpuut loppuivat, maa kohosi viiniköynnöksiä kasvavina penkereinä. Hän saattoi tuolta tarkkailupaikaltaan erottaa rypäleitä. (S. 23.)

Eduard Mendozan Tulvan vuosi on kesän lukulistani kummajainen. Miten tällainen kotimaisen kirjallisuuden ystävä ryhtyy lukemaan tuiki tuntemattoman espanjalaiskynäilijän kirjaa?

Syitä on kolme. Ensinnäkin otin keväällä tavoitteekseni lukea HelMetin Kirjan vuoden -haasteen, ja tässä on kirjailija, jolla saan haastekohdan numero 35 toteutettua: kirjailija, jolla on samat nimikirjaimet kuin minulla.

Kirjastossa oli muitakin E. M. -nimikirjaimisia tarjolla (kuten tamperelainen Eeva-Liisa Manner), mutta Mendozan teoksen nimi Tulvan vuosi sattui olemaan sama kuin keväällä lukemani Margaret Atwoodin Year of the Flood. Halusin tietää, onko kirjoissa mitään samaa. Eipä ollut ei. Ja sitten taas oli jotain... Molemmissa kirjoissa uskonto on tärkeä aihe ja kansan jakautuminen hyvä- ja huono-osaisiin tuo juoneen jännitteitä.

Kolmas syy valintaani oli Keltainen kirjasto. En muista pettyneeni yhteenkään Tammen Keltainen kirjasto -sarjassa julkaistuun kirjaan. Nytkin sarja takasi laadun. Tarja Härkösen käännös oli napakka ja selkeä, vaikka Eduardo Mendoza kirjoittaa pitkiä kappaleita ja sijoittaa dialogin osaksi juoksevaa tekstiä. Kirja osoittautui erinomaiseksi.

Eduardo Mendozan Tulvan vuosi sijoittuu Espanjan sisällissodan (1936 - 1939) jälkeiseen aikakauteen, 1950-luvulle. Päähenkilö on nunna. Luitte aivan oikein: nunna. Eletään siis kuitenkin 1900-lukua, ei keskiaikaa. Nunnan, sisar Consuelon, johtaman luostarin sairaalatilat alkavat olla niin ränsistyneet, että hän saa uuden idean luostarin käyttötarkoituksesta. Koska lähikaupunki tarjoaa jo uusia sairaalapalveluja, ränsistynyttä luostarisairaalaa ei kannata lähteä remontoimaan, vaan sen voisi muuttaa vanhainkodiksi. Idea on hieno, mutta remontin rahoitus puuttuu. Niinpä nunna lähtee etsimään rahoittajia ja päätyy lähiseudun rikkaimman tilanomistajan, Augusto Aixelà de Collbatòn, pakeille. Seuraa intohimoinen rakastuminen.

Tiedän. Rakkaustarina on kliseinen ja voisi toimia keskiaikaisen romanttisen tarinan aiheena, mutta toimiiko se 1900-luvulla? Epäilin kirjan alkua ja olin jo heittää kirjan lukemisen kesken. Mutta asetelma toimii kuin toimiikin, sillä Mendoza on piilottanut tarinaansa yhtä ja toista yllättävää. Kaikki ei ole sitä, miltä pinnalta näyttää. Tarinan taustalta alkaa paljastua politiikkaa, joka mutkistaa juonta melkoisesti.

On pakko palata Espanjan sisällissotaan, jonka voittajina olivat Mendozan teoksen rakkaussuhteen osapuolet: suurtilalliset ja katolinen kirkko. Sota päättyi kansallismielisten voittoon ja diktaattori Francon valtaannousuun. Tulvan vuosi sijoittuu Espanjan maaseudulle, katalonialaiseen pieneen kylään, ja vaikka sota on päättynyt, tunnelma on sähköinen ja epävakaa. Vuorilla piileskelee vielä tasavaltalaismielisiä salakuljettajia, joille suurtilallinen on edelleen vihollinen. Eletään kuivaa kesää, ja kun lopulta saadaan vettä, sitä tulee myrskyämällä ja liikaa - ja yhtäkkiä kaikki jännitteet alkavat purkautua.

Tarina on rakkaustarinana melko yllätyksetön, alussa hyvinkin ennalta-arvattava. Toki espanjalaisuus lämmitti kummasti kolkon suomalaiskesän lukijaa. Lopulta kuumuus, tulva ja ukkosmyrsky, luostari, kartano ja vuoret sekä intohimon ja politiikan myllerrykset tempaisivat mukaansa. Tarinan näennäinen viattomuus, johon lukija on houkuteltu mukaan nunnan hyveellisyyden myötä, onkin jotain muuta. Mendoza osoittautuukin melkoiseksi velhoksi, sillä kirjan viimeiset 50 sivua oli pakko lukea henkeään haukkoen - kuka tässä puhuu totta?

Lopussa koetaan häivähdys voittajien rappiosta, kun kaunis, intohimon näyttämönä toiminut hedelmätarha ja verannalta aukeava maisema ovat muuttuneet: Kukkulalla, missä ennen kasvoi sinimallasta ja viinitarhat levittäytyivät laajoina penkereinä, seisoi nyt nyt tasaisin rivivälein kymmeniä kaksikerroksisia valkoisia huviloita autotalleineen ja puutarhoineen. Puutarhat oli eroteltu toisistaaan valkoiseksi kalkitulla aidalla, ja kussakin niistä huojahteli yksi pieni ja paljas puunranka. (S. 142.) Mutta rappio ei ole kuitenkaan kirjan viimeinen näkymä, sillä viimeinen sana kuuluu sisar Consuelolle.


Tulvan vuosi on luettu blogeissa Nannan kirjakimara, Eniten minua kiinnostaa tie, Tuijata, kulttuuripohdintoja, Akanvirtaa, Kirjakaapin kummitus ja Ullan luetut kirjat.

Kuittaan kirjalla toisen pisteen 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen. Olen nyt lukenut kaksi maaseudulle sijoittuvaa kirjaa, tämän Mendozan pienen helmen ja Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken -teoksen, joissa molemmissa on kiellettyä, intohimoista rakkautta. Onko maaseudulla villimpää elämää kuin kaupungeissa? Näillä kahdella teoksella olen saavuttanut arvonimen mäkitupalainen.

16 kommenttia:

  1. Tulvan vuosi oli hätkähdyttävä lukukokemus ja jäi mieleen. Hauskoja muuten nuo valintakriteerit: minun lukemistooni teos valikoitui sattumalta, kun halusin espanjalaista luettavaa matkalle, joka suuntautui Aurinkorannikolle. Muutoin en todennäköisesti olisi Tulvan vuotta lukenutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Tulvan vuosi oli vallan mainio luettava, vaikka aluksi luulin lukevani goottilaista rakkaustarinaa. Onneksi jatkoin eteenpäin.

      Kirjan valintakriteerit olisi joskus hyvä panna paperille. Viime vuosina olen ehkä liikaakin tuijotellut vain ilmestymisvuotta ja yrittänyt lukea mahdollisimman uusia kirjoja. Tällaiset helmet menisivät ohi ilman haasteita...

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselle kirjalle. En taida edes omistaa tuota, sillä vain Kissatappelu tuntuu tutulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa olla omana aika monta Keltaisen kirjaston kirjaa... Kissatappelu kirjan nimenä herättää uteliaisuuden. Jos se on yhtään tämän tyylinen, se kannattaisi varmaan lukea.

      Poista
    2. Elina arvioit oikein. Liitin 2000-luvulla isäni kirjat omaani eli sain paljon kirjoja ja ensipainoksia. Kun ihminen elää pitkälle yli 80, ja on kirjafiili, niin niitä kertyy. Mutta paljon myös synttäri- ja joululahjoja, jotka olin itse ostanut. En olisi millään hennonut itse näin paljon ostaa. Siis murto-osan olen lukenut. Ihanan vinkin sain sinulta, pidin tästä valtavasti.

      Poista
    3. Ulla, olit todella nopa! Lämmitti ajatella, että arviollani oli heti vaikutusta ja joku otti ja luki tämän juttuni perusteella kirjan.

      Mendoza lienee espanjalaisen kirjallisuuden suuria nimiä. Minulle espanjalaisuus on aivan uusi asia, sillä en ole koskaan käynyt maassa, en edes aurinkorannoilla, enkä kirjallisuudestakaan paljon mitään tiedä. Cervanteskin on lukematta. Hävettää. Mutta ehkä jonain päivänä pääsen lämpimään ja kiihkeään Espanjaan.

      Poista
  3. Houkuttelevaa, kuten muuten aika usein kirjat joista sinä kirjoitat. Mistähän se mahtaa johtua :)
    Luin joskus Mendozan Kissatappelun, enkä pitänyt siitä hämärästä puolimystiikasta ja tyylien sotkusta, mutta tämä vaikuttaa toisenlaiselta.Jotenkin se Espanjan kuumuus tuntuu nyt aika ihanalta! Sääkin saattaa vaikuttaa siihen mitä haluaa lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla samanlainen kirjamaku, Leena! :)

      Tulvan vuodessa ei ole mystiikkaa tai tyylisotkuja, vaan hyvin selkeä tarina. Helle ennusti myrskyä ja intohimon purkautumista. Jotain hyvin elokuvallistakin tässä oli.

      Yritin aloittaa paria talveen sijoittuvaa kirjaa, mutta ne olivat liikaa tämän koleuden päälle. Kuumuudesta voi edes haaveilla.

      Poista
  4. Voi että tekisi nyt mieli lähteä Espanjaan, olisi hyvä syy lukea tämäkin kirja :-) Kuulostaa kiinnostavalle. Hyvät valintakriteerit sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä vallan mainio, ja ehdottomasti Espanjaan houkutteleva kirja.

      HelMetin lukuhaaste on tuonut kirjapinoon kaikenlaista erikoista...

      Poista
  5. Hmm, täytyy tunnustaa että minulla tämä jäi kesken... ehkä kirja olisi vaatinut rauhallisemman mielentilan, sillä muistelen ajatelleeni ettei tämä oikein etene mihinkään ja siihen se sitten jäi. Pitäisi varmaan kokeilla uudelleen. :) Varsinkin kun maalaismaisemia-haaste ei ole minulla edennyt paljon alkua pidemmälle. Hyvä vinkki siis siihenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niitä kirjoja, joissa sinnikkyys palkitaan, eli loppu pelastaa koko kirjan. Viimeiset 50 sivua myllersivät koko jutun uusiksi ja mieli jäi melkoiseen hämmennykseen.

      Kannattaa jatkaa loppuun, Marika! Minäkin meinasin heittää kesken, mutta haaste velvoitti - onneksi!

      Poista
  6. Kävin lukemassa arviosi jo heti tuoreeltaan, mutta palasin vielä kommentoimaan. :) Tällaisen kirjan olemassaolosta en ole tiennytkään, mutta tämähän kuulostaa hyvältä! Paljon kiinnostavaa: Keltainen kirjasto, 50-luku, Espanja, ja nunnia!! (Minulla on kirjallisuudessa ja elokuvissa kummallinen viehtymys ja kiinnostus nunniin, jota en osaa selittää. :D ) Lisään tämänkin kirjan päänsisäiselle lukulistalleni, joten kiitos kiehtovasta ja houkuttelevasti kirjoitetusta arviosta, ihana ystäväni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhdistyi moni hyvä asia, Sara! ❤ Kirja osoittautui pieneksi aarteeksi, josta varmaan pitäisit sinäkin! Mendoza oli aivan uusi tuttavuus minullekin, enkä voi kuin kiitellä HelMetin haastetta tästäkin mainiosta kirjasta.

      Kaikenlaisia viehtymyksiä ihmisille osuukin... :) Minä olen nyt aivan innoissani merenrantojen naisten elämänkohtaloista. Mitä isommat laineet, sen parempi. :)

      Poista
  7. Sait todella paljon enemmän Tulvan vuodesta kuin minä. Tykkäsin tosin paljon enemmän sinun arviostasi kuin itse kirjasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susar! :) Tulvan vuosi yllätti minut positiivisesti. Alku tuntui pliisulta, mutta sitten homma menikin päälaelleen. Poliittiset kuviot olivatkin merkityksellisiä. Nunnasta tuli sankari, siitäkin tykkäsin. :)

      Poista

Kiitos kommentista!