perjantai 5. kesäkuuta 2015

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset, 2014
Kustantaja: Teos
Kansi: Pekka Laitinen
Sivuja: 469
Mistä sain kirjan: arvostelukappale




- Tästä on hyvä lähteä. Tästä paikasta ja sen lähiympäristöstä, Kustavin Lypertön kylästä, on kirjoitettu maailman hauskin, jännittävin ja toiminnallisin kirja, 1800 sivua räjähtävää viihdettä. Jos kohta Volter Kilven Saaristolaissarja, ehdottomasti yhtenä jakamattomana kokonaisuutena avautuva, on myös kahdeksan itsenäistä tekstiä. (S.5.) Volter Kilven koti- ja sielunmaisemasta tempaistaan liikkeelle kahden kaveruksen, hyvämuististen ja lukeneiden miesten, Aimon ja Köpin, merisoutumatka Kustavista Hailuotoon.

Kun lukija astuu veneeseen näiden veijareiden seuraan, eipä hän paljon voi aavistaa, millaiselle huimalle kulttuurimatkalle hänet paiskataan. Lopputulos on kuitenkin kiistaton: Juha Hurme on kirjoittanut 2000-luvun tärkeimmän suomalaisen kirjan. (Tai no, Sofi Oksasen Puhdistus ehkä kilpailee samasta määritelmästä, ja täytyy kai myöntää, että ihan kaikkia 2000-luvun suomalaisia kirjoja en ole kuitenkaan lukenut. Pakkohan tässä olisi ottaa kantaa myös kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden määritelmiinkin, mutta niputan ne nyt samaan ryhmään: kirja). Sen lisäksi, että Hurme on kirjoitanut 2000-luvun tärkeimmän kirjan, hän on kirjoittanut Suomen historian hauskimman kirjallisuushistorian. Ei enempää eikä vähempää.

Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset  kuuluu jokaisen kirjallisuuden rakastajan yöpöydälle. Se on humanistin opas humanismin syvimpään olemukseen, tinkimätön pamfletti taiteen ja kulttuurin puolesta, kirjallisuuden korkeaaveisua kannesta kanteen: Taide ei ole ikinä ajassa kiinni. Taide ei ole mukavaa. Taide ei selitä eikä opeta. Taide ei vikise, se vie ja panee sinut selkä seinää vasten, tarttuu raivelista kiinni ja sanoo: ajattele itse, kukaan ei ehdi nyt avuksi. (S. 53.)

Miten Juha Hurme tekee sen? Aimo ja Köpihän vain soutavat ja puhuvat. Heidän matkansa etenee hitaasti pitkin Suomen länsirannikkoa. Paikkakunnat tuovat soutajien mieleen kirjailijoita ja miesten tarinointi singahtaa aiheesta toiseen. Merellä on vastatuulta, myrskyäkin, on tyyntä ja on sopivaa tuulta, välillä soutaminen on näännyttävää - jopa siinä määrin, että kaverusten sanallinen arkkukin ehtyy (mikä on erittäin harvinaista) - välillä päästään etenemään purjeella. Luonto tarjoilee yllätyksiä:
   - Ei saatana, lisäsi Köpi, me ollaan eksytty.
Ja niinpä he olivatkin, vaikka eivät sentään mitenkään kohtalokkaalla tavalla, vaan oikeastaan sopivasti, tämänlaatuisen esteettis-filosofisen soutuvaelluksen luonteeseen natsaten, suorastaan piristävästi. (S. 53.)

Soutajien tahdissa myllää myös lukijan mieli. Välillä hengästyttää, sitten naurattaa ja lopulta itkettääkin, sillä niin vauhdikkaasti, antaumuksella ja viisaasti ystävykset ruotivat kirjallisuuden, teatterin ja musiikin syntyjä syviä. He miettivät maailman, jumalan (-Tämä on saarna jumalasta pienellä j:llä!) ja ihmisen olemusta ja merkitystä, taiteen määritelmää ja historian kummallisuuksia.

Kun päivän (tai yön) soudut on soudettu ja lähestytään leiripaikkaa, kuullaan paikallinen kansantarina. Näin soutumatkan ehkä ylevätkin mietteet ankkuroidaan takaisin maanpinnalle, tavallisten ihmisten keskelle, sillä se on Hurmeen ydinajatus. Hurme nimittäin riisuu kulttuurin kaikesta pönötyksestä. Hän tekee siitä joka jätkän etuoikeuden. Missään kohtaa mikään taide ei ole niin sanotusti korkeaa, vaan se on kaikkien yhteistä, yleistä ja mitä suurimmassa määrin suositeltavaa.- Aion puhua kuin ruuneperi kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergistä. Koska hänen nimeensä on, hänestä itsestään riippumattomista syistä, tarttunut niin paljon vinoutuneiden tulkintojen kuonaa, unohduksen sienirihmastoa ja aikakausien ruosteista patinaa, kutsun häntä jatkossa selkeyden vuoksi Jussiksi, aivan kuten sinä, samoin perustein, puhuit eilen Kivestä Stenana. (S. 330.)

Hurme on kirjoittanut Nyljettyihin ajtuksiin esseen toisensa perään, mutta ne tarjoillaan sellaisella innolla ja sopivasti matkanteon ryydittämänä, että lukijan mieli pysyy valppaasti mukana, vaikka ei olisi kyseisestä taiteilijasta aiemmin kuullutkaan. Eniten mieltäni lämmittivät tietysti kirjallisuuden historian tutut ja tuntemattomat suurmiehet (ja muutama nainenkin), jotka Juha Hurme on asettanut samalle viivalle. Hänen kykynsä intoutua Stenasta ja Jussista siinä missä August Pyölniitusta tai Josef Julius Wecksellistä on sitä luokkaa, että lukija haluaisi saman tien tarttua kaikkiin niihin teoksiin, joita tämä armoitettu innostaja mainitseekaan.

Juha Hurme on kulttuurijätkä, jota ilman suomalainen teatteri ja kirjallisuus olisi valtavan paljon tylsempää. Hurme on tinkimätön tekijä, ja hänen näkemyksensä on niin maalaisjärkinen ja riemastuttava, että lukijaa viedään kuin pässiä narussa. Ja pässiksi tässä itsensä tunteekin, sillä sellainen määrä kirjallisuutta ja kulttuurin tuntemusta tällä miehellä on muistissaan ja ajattelussaan sisäistettynä.

Lopuksi siteeraan vielä Aimoa, joka kadehtii Poroholman leirintäalueella rugbylätkämatsin kuuluttajan äänentoistolaitteita:
-Jos minulla olisi tuommoinen ämyri, niin huutaisin ihmisille, että ihmiset, lukekaa kirjoja! Lukekaa ulkona, lukekaa sisällä, lukekaa ulkoa, lukekaa sisältä, surussa lukekaa ja ilossa, surussa lohduksi ja ilossa tasoitukseksi. Lukekaa kotona, matkalla, pitkittäin ja poikittain. (S. 61.)



Nyljetyt ajatukset on luettu ainakin näissä blogeissa: Donna Mobilen kirjat, Lainamaailmat ja Ullan luetut kirjat. Juha Hurme voitti teoksellaan vuoden 2015 Jarkko Laine -palkinnon ja Lause-Finlandian. Toivottavasti palkinnot tuovat kirjalle lisää lukijoita, sillä tämä kirja ei tee itsestään numeroa. Se vain on aidosti sitä mitä on: kirjojen kirja.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta!

24 kommenttia:

  1. Tämän haluan niin lukea ja varsinkin nyt, kun kuvauksesi mukaan kyseessä on teos kapitaaliteellä. Että sitä vaan nyt tässä, että kylläpä onnistuit lisäämään kiinnostustani Nyljettyjä ajatuksia kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulet varmasti yllättymään, sillä kapitaaliteekään ei riitä tämän kirjan määrittelemiseen... Toivon todella, että tartut tähän. Luettavien kirjojen pino vain kasvoi tämän kirjan lukemisen myötä ja minulle tuli melkoinen vimma sivistää itseäni lisää. Paljon on maailmassa opittavaa!

      Poista
  2. Olen miettinyt, pitäisikö tämä kirja lukea - en ole Hurmeen kirjoista aiemmin niin kovin innostunut - mutta nyt alkaa tuntua, että pitäisi. Että jää muuten paljosta paitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, Arja! Paljosta jää paitsi, jos ei tähän kirjaan tartu. En ole esimerkiksi koskaan lukenut näin hienoja analyyseja Kiven tai Runebergin tuotannosta, itkin ja nauroin niitä lukiessani. Näin aitoa hengenpaloa tapaa harvoin.

      Poista
  3. Viisi sivua ja kirja meni kiinni lopullisesti. Ei ollut minun kirjani. Tykkäsin Hullusta, tästä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, Mai, että kun luin pari ensimmäistä sivua, ajattelin, että kirjailija tekee tässä taiteellista itsemurhaa. Eihän kukaan voi innostua kirjasta, joka alkaa Kilven tuotannon analyysilla. Noiden parin sivun jälkeen olisin halunnut Kilven koko saaristolaissarjan nenäni alle ja heti. Hurme kirjoitti siitä niin vetävästi, että olin ihan myyty.Ja tahti sen kuin parani...

      Poista
  4. Ensimmäinen kommenttini katosi jonnekin bittiavaruuteen, kokeillaanpa uudelleen. Sain Hurmeen luetuksi tällä viikolla. Hieman pelottaa, miten onnistun kirjoittamaan siitä mitään järkevää. :-D Sinä kirjoitat kirjasta niin hyvin, osuvasti ja innostuksesi välittyy. Nyökyttelin arviosi mukana. Ai että valitsitkin vallan mainion lukupiirikirjan, sillä en olisi tähän varmaankaan hoksannut tarttunut ilman toisen tönäystä. ;-) Olen paraikaa matkalla kotilakeuksilta pohjoiseen ja arvaas mitä on laukussa mukana; Ei, ei ihan vielä Kilpeä, vaikka senkin aika tulee, mutta Matti Hälliä. (Tämäkin) nimi jäi kirjasta mieleen, erityisesti varmaan kun pohjoiseen olen suuntaamassa, ja oli onnenpotku, että Suopursu kukkii löytyi vanhempien hyllystä, jonne on pelastettu edesmenneiden isovanhempien muutamia kirjoja. Kyseiseen kirjaan tartun piakkoin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, pelkoni oli aivan sama. Mitä ihmettä osaan kirjoittaa tästä kirjasta, jossa kaikki on sanottu niin tajuttavasti ja innostuneesti, ettei minulla ole mitään yhtä järkevää sanottavaa mistään ikinä. Sitten päätin mennä yhtä hurmioituneena kuin Hurme itsekin. Olen kirjaasta aivan haltioissani ja ihastuksissani. Nytkin, kun sitä lehteilen ja kääntelen noita kymmeniä hiirenkorvilla merkittyjä sivuja, olen koko ajan kuin ällikällä lyöty. Mieletön kirja!

      Minun on varmaan tartuttava nyt tuohon Kilven teokseen, joka minulla oli nyt käsillä noista uusista löydöistä, joita Hurme "vinkkaa". Matti Hälli ja Nortamo kiinnostaisivat nyt todenteolla, ja muutama muukin... Eipä lukeminen lopu maailmasta, mutta Hurmeen temppu onkin siinä, että hän nostaa historiaan haipuneet teokset arvoon arvaamattomaan.

      Luulenpa, että Hurmeen kirjaan tulee palattua moneen kertaan!

      Poista
  5. Samaa ajattelin kuin kaimani - kirjoitat teoksesta niin mainiosti että enpä paremmin pystyisi sitä kuvailemaan. Kerrassaan kulttuuriteko on tämä teos! Toivokaamme, etteivät hallituksen suunnitelmat romuta vapauttamme käyttää "jokamiehen elämän valttiakorttia - kirjastokorttia" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa! Itsestäni tuntuu, että arvioni pelkkä varjo kirjan todellisesta luonteesta, joka on aivan huimaava. Kulttuuriteko tosiaan - sitä tämä kirja on! Se on myös rohkea kirja juuri siinä tinkimättömyydessään, jonka Hurme osoittaa tasa-arvoisella taidekäsityksellään ja omalla vahvalla esteettisellä näkemyksellään.

      "Jokamiehen elämän valttikortti" on ollut tämän kansakunnan tasa-arvoisen sivistyksen perusta. Köpin lukuisat kirjastokortit ja luontevat kirjastovierailut olivat tässä kirjassa myös riemastuttavia.

      Poista
  6. Minulle kävi Hurmeen kirjan kanssa vähän samalla tavalla kuin Maille - lähdin lukemaan Kilpi-analyysia ihan väärällä jalalla ja keskenhän se jäi, vaikka nurkan takana olisi ilmeisesti ollut melkoista herkkua luvassa! Mutta kiitos arvostelustasi, se sai minut innostumaan Nyljetyistä ajatuksista uudestaan, ja sille täytyykin antaa harvinainen toinen tilaisuus syksyllä.

    On muuten sanottava Nyljettyjen ajatusten ulkokirjallisista ansioista sen verran, että sen ulkoasu kiiltävine selkineen on todella kaunis ja näyttävä - minua ei ainakaan pieni glitteröinti ole koskaan haitannut. Teoksella taitavat olla nämä kansiasiat aika hyvin hallussa Jenni Saaren ansiosta, sillä tämä on suunnitellut hienoja grafiikoita Hurmeen kirjan ohella esimerkiksi Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaareen, joka on harmaasävyisyydestään huolimatta aika makean näköinen - nämä eivät ole mitenkään huonoja tai turhia ominaisuuksia tässä kirjapaljoudessa ja (kansi)kuvatulvassa, jossa nykyään polskimme. -Petter

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa yrittää uudestaan! Jos ei Hurmeen rytmiin pääse, niin ei sillekään voi mitään. Eihän tämä mitään kevyttä luettavaa ole. Kun kirja imaisi mukaansa, se olikin sellaista menoa, että en olisi halnunut noiden velikultien matkan ikinä loppuvan!

      Nyljettyjen ajatusten kansi on todellakin tyylikäs. Se on myös kaunis ja valmiiksi hiukan patinoitunut. Tosiasia on, että kirjan kansi usein ratkaisee, tarttuuko lukija siihen vai ei.

      Poista
  7. Täysin samaa mieltä, hienosti tuon Hurmeen raskaan sarjan viisauskokoelman toit taas mieleen. Painavaa asiaa ja filosofiaa täynnä ja kuitenkin niin henkevän hauskasti tarjoiltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä oli veijariromaaniakin aika paljon rakennettuna. Mainioita filosofeja nuo Aimo ja Köpi - johan heihin vallan kiintyi.

      Poista
  8. Tiedätkö Elina, ensin ihan erilainen Omenapuu (jo pari vuotta sitten) ja nyt tämä: olet melkoinen kirjahoukuttelija! Minusta tuntuu, että Nyljetyt ajatukset on vaan luettava. Eikä mitään vaan, haluan lukea tämän kiitos sinun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoroin vieraissa, Katja! Kuinkahan monta kirjaa olenkaan blogistasi bongannut!

      Nyljetyt ajatukset on melkoinen tapaus. Olen ihaillut Hurmeen tinkimätöntä teatterin tekemistä Tampereen teatteri Telakalla ja lukenut miehen Volvo Amazon -teoksen. Nyljetyt ajatukset vahvistaa, että Hurme on läpeensä sivistynyt, vakavasti otettava hillitön humoristi ja humanisti.

      Poista
  9. Elina
    Eeehdottoman hieno lukumatka. Luin saman verran päiviä, etenin etapittain, kuin Hurmeen soutu kesti!
    http://hikkaj.blogspot.fi/2014/07/20-d-26-min.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa mainion tekstisi. Lehtolainen olisi tosiaan sopinut kirjailijoiden joukkoon, mutta pitänee jäädä odottelemaan Hurmeen patikkamatkaa Itä-Suomen maisemiin, jotta saadaan savolaiskirjailijatkin järjestykseen.

      Melkoiselle lukumatkalle Hurme kyllä johdattaa. Olo on valaistunut.

      Poista
    2. Elina
      Tuntenee Hurme tämänkin itäisen seudun, koskapa on jonkinlaisena sparraajana, taas johtajakohuissa olevassa, Joensuun kaupunginteatterissa.

      Poista
    3. Ahaa. Ehkä Lehtonen ei sitten ole Hurmeen suosikkeja! Tai sitten kirjaan eivät vain aivan kaikki kirjailijat mahtuneet...

      Poista
  10. Hieno kirjoitus upeasta kirjasta! Minulla jäi tästä kirjoittamatta, nautiskelin vain.
    Kultturijätkä on hyvin valittu termi kuvaamaan rehellistä, älykästä ja vaatimatonta Hurmetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Kirja on todellakin upea!

      Hurme tekee aitoa taidetta ja hakee ihmisten välistä yhteyttä, hetkautusten paikkoja. Ihailen hänen teeskentelemätöntä näkemystään.

      Nyt on vielä tuossa pinossa hänen Hullunsa. Volvo Amazonin olenkin lukenut.

      Poista
    2. Hullu on aivan hulvaton, yllättävän iloinen ja reipas kirja mielen sairastumisesta ja toipumisesta.

      Poista
    3. No niin, odotan entistä enemmän sen lukemista! Hurme on melkoisessa vedossa, jos kohta hän on aina ollut rehti tekijä.

      Poista

Kiitos kommentista!