maanantai 15. kesäkuuta 2015

Pirkko Saisio: Signaali

Pirkko Saisio: Signaali, 2014
Kustantaja: Siltala
Kansi: Elina Warsta
Sivuja: 296
Mistä sain kirjan: lainasin ystävältä




Pirkko Saision Signaali heitti minut täysin lomatunnelmiin. Se on helppolukuinen ja ilmava, vaikka sen kaikki aiheet eivät suinkaan ole helppoja eivätkä keveitä. Saision terävät huomiot ja luontainen kapinahenki maustavat kokonaisuuden meheväksi. Kirjan lukeminen tekee hyvää, sillä siinä on elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja oivalluksia, jotka avaavat lukijan silmät huomaamaan elämän absurdit yksityiskohdat.

Signaali on tarinakokoelma, jonka taustalla ovat kirjailijan omat muistot, hänen oman elämänsä tapahtumat. Päähenkilö on kirjailija itse (tai oikeammin fiktiivinen henkilö nimeltään Pirkko Saisio), ja sivuhenkilöinä ovat muun muassa lapsenlapsi, lapsi, puoliso (dokumenttielokuvaohjaaja) ja nimeltä mainittuina myös läheisiä ystäviä. Mutta asia ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä jo ensimmäinen novelli leikittelee ajatuksella siitä, voiko omasta elämästään muistaa mitään oikein. Kertoja joutuu aloittamaan tarinansa alusta monta kertaa, koska alku ei tunnu osuvan oikeaan ajankohtaan.

Muisti on siis lopulta epäluotettava, ja lisäksi kaunokirjailijalla on täysi vapaus kirjoittaa, kuten haluaa. Hän voi lisäillä asioita tai jättää asioita kertomatta, ja siihen on lukijan tyydyttävä. Kaiken lisäksi muisto johtaa toiseen, eli tarina hyppelee ajasta ja paikasta minne mielii. Mutta kuinka riemastuttavaa näitä hyppelyjä onkaan seurata!

Saisio on ammentanut teostensa aiheita ennenkin omasta elämästään. Tällaisia ovat hänen esikoisteoksensa Elämänmeno ja myöhempi trilogia Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja, joista viimeisin toi kirjailijalle Finlandia-palkinnon vuonna 2003. Vastavaloa en ole lukenut, mutta näistä muista hänen omaelämäkerrallisista teoksistaan olen pitänyt paljon. Elämänmenosta tehty tv-sarja teki minuun aikoinaan valtavan vaikutuksen, ja sen perusteella luin myös kirjan.

Saisio on kulttuuripersoona, jonka vaikutus on vahva paitsi suomalaisessa kirjallisuudessa myös teatterissa. Toukokuussa 2015 näin Kansallisteatterissa Saision käsikirjoittaman näytelmän Slava! Kunnia, jonka jälkeen vietin muutamankin unettoman yön itänaapurin pelossa. Näytelmä pudotti suomut silmiltäni, sillä vaikka tosiasioilta ei ole voinut välttyä medioissakaan, näytelmä muistutti siitä, miten diktaattorin valta rakennetaan. Se kertoi, miten modernissa maailmassakin pelolla hallitaan ihmisiä ja kokonaista kansakuntaa ja miten media valjastetaan propagandakoneistoksi. Näytelmä oli karnevalistinen satiiri ja samalla viiltävän tarkka analyysi Venäjän nykytilasta. Onneksi on tällaisia Saision kaltaisia visinonäärejä ja taide, joka viimeisenä nöyrtyy vallan alle.

Signaali ei ole yhtä räväkkä kirja kuin Slava! on räväkkä näytelmä. Signaali on tavallisen, arkisenkin elämän hämmästelyä. Jokainen novelli esittelee elämän pieniä ja suuria merkityksellisiä tapahtumia. Kokoelmasta huokuu lämpö, ja ehkä jopa rakkaus. Siitä saavat osansa kaikki sivuhenkilöt, mutta myös kertoja itsekin.

Teoksessa on 10 novellia, joiden nimet on lainattu taideteosten nimistä: Kenelle kellot soivat, Junamatkan kuvaus, Kauppamatkustajan kuolema, jne. Kaikki novellit myös liittyvät teemoiltaan  teoksiin, joihin niiden nimet viittaavat, ja jos olen aivan rehellinen, en oikeastaan pysty panemaan novelleja paremmuusjärjestykseen: Esimerkiksi Onnellisten saari kertoo ystävien viettämästä (työ)viikosta Källskarissa ja lopulta ikimuistoisesta juhannuksen vietosta; Viettelyksen vaunuissa kerrotaan teatterikiertueen tunnelmista ja yhteen sulautumisesta;  Kaksoisolennossa kirjailija näkee omat vaihtoehtoiset elämänsä:
Minua painaa sellainen epäilys, aavistuksenomainen, että osa minusta kääntyi kuivaa leipää, kuivaa leipää -tielle ja on nyt kymmeniä vuosia harhaillut eksyksissä. - -
  Kaksoisolentoni meni lukemaan teologiaa, näin olen kuullut, mutta naispappeus ei toteutunut tarpeeksi ajoissa hänen kannaltaan.
  Hänestä tuli seurakunnan työntekijä, lihava ihminen, joka käytti liivihametta ja käyttää vieläkin, viimeisenä Suomessa.
  Hän on todistanut omalta kohdaltaan oikeaksi väitteen, että seurakunnat johtavat työpaikkakiusaamisen tilastoja.
   Hän rakastaa ihmisiä, mutta ei pidä heistä. (S. 165.)

Kaksoisolennossa ja Poltetussa oranssissa muistoihin sekoittuu myös maagista realismia, joka hyökkää jokaisen elämään, halusimme tai emme. Nämä novellit ovat helmiä. Mutta pituudeltaan yksi novelli on ylitse muiden, ja se on ehkä lopulta suosikkinovellini. Se on teatteritaiteen kunniatohtori Pirkko Saision promootioseremoniasta kertova tarina Mansikkapaikka (novellin nimi on lainattu Ingmar Bergmanin elokuvasta, jossa iäkäs professori matkustaa omaan promootioonsa). Promootiotilaisuuden ankarat ja absurdit  muodollisuudet on kuvattu perin herkullisesti  ja se pieni kapina - pukeutumiskoodista poikkeavat vihreät kengät - kertoo niin paljon kunniatohtorin luonteesta. Saision Mansikkapaikka-novellikaan ei aivan pysy aiheessaan (kuten ei elämäkään), vaan arvokkaissa miekanhiojaisissa heittäydytään pohtimaan itäsuomalaisten Venäjä-suhteiden nyansseja: Rajalla rekkajonot ovat pitkiä, mutta elämä on nopeaa ja tiheää, mahdollisuuksia täynnä (s. 117).

Signaali on elämänmakuinen kirja. Se on jatkoa Saision elämäkerralliselle trilogialle, mutta on paljon lempeämpi. Signaali liikuttaa lukijaa varmoin ottein tilanteesta toiseen, vaikka se tekee selväksi muistojen epävarmuuden ja mielen mutkat. Mikä lukunautinto!

Signaalia on luettu paljon blogeissa, ja siitä on pidetty paljon. Kannattaa kurkistaa nämä blogit: P. S. Rakastan kirjoja, Kannesta kanteen, Luetut, lukemattomat, Ilselä, Lumiomena, Kirjainten virrassa, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Ullan luetut kirjat ja Lukemisen kartasto.

16 kommenttia:

  1. Oi, tämä oli ihana. :) Ja siis nyt vasta kun kirjoitit tuosta, että novellien nimet on lainattu muista teoksista, tulin itsekin asian tajunneeksi. Siis totta kai, ja ihan ilmiselväähän tuo on nyt kun sanot, mutta jotenkin en yhtään ajatellut asiaa, kun tätä itse luin.
    Minullekin Mansikkapaikka nousi suosikiksi, vaikka kokonaisuudessaankin Signaali on huikea. Mansikkapaikkaan liittyy minulla tiettyä henkilökohtaista kiinnostusta, kun itse opiskelen parasta aikaakin Tampereen yliopistossa ja monet paikat ja henkilöt ovat tuttuja ja tunnistettavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nimenomaan ihana kirja! Mansikkapaikka vilisi tuttuja paikkoja. Tamperelaista lämmitti myös "opi oleen" -sanonta! Milloinkas ehtisit Tampereen blogitapaamiseen, Sonja?

      Luulenpa, että jos tuntisi kaikki nuo taideteokset paremmin, olisi saanut novelleista vielä enemmän irti. Nut haluaisin nähdä Mansikkapaikan ja lukea muutamankin kirjan lisää. Kenelle kellot soivat taisi olla ainut, jonka olen lukenut.

      Poista
  2. Voi että! Kaikki niin kehuvat Signaaalia - milloinkahan ehdin sen lukea! Olen tutustunut Saisioon vain teatterin kautta, mutta äiti on lukenut monta teosta ja aina tykännyt. Jostain syystä en ole vielä itse kokeillut, mutta tämä on odottanut listallani jo jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisio on vaikuttava tyyppi kirjallisuudessa ja teatterissa. Luulen, että innostuisit Saision kirjoistakin. Tämä toi esiin kirjailijan lempeän puolen.

      Poista
  3. Olen tänä keväänä todennut jo pariinkin kertaan, että Saisiota pitäisi lukea taas. Viimeisimmästä lukukerrasta on jo aivan liian kauan. Kiitos houkuttelevasta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi takuulla sinulle mieluinen kirja, Maija! Saisio on taitava ja kiinnostava kirjailija, ja hänellä on paljon huumoria, joka ei ole suomalaisille helppo laji. Vieläkin naurattavat muutamat tapaukset, joista Saisio kertoo. Toki 2000-luvun alun trilogia on vakavampaa kuin Signaali.

      Poista
  4. Saisio on juuri noita särmikkäitä ja rohkeita valtakunnan älykköjä, joita aina tarvitaan, näkijä ja tekijä.Häntä myös kuuntelisi mielellään useammin. Hän on hyvä ja selkeä puhuja.
    Hieno arvio kirjasta. En ole lukenut. Slavan näin, pelottavan vaikuttava ajankohtaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtakunnan älykköjä Saisio on ilman muuta. Voin todeta samoin kuin Hurmeesta, että ilman Saisiota kirjallisuus ja teatteri olisivat paljon tylsempiä ilmiöitä Suomessa. On hienoa, että meillä on näin rohkeita ja omaäänisiä tekijöitä.

      Saision puhelahjat promootioesitelmän pidossa olivat kyllä koetuksella... :D

      Poista
  5. Tätä arviotasi olen odottanut, ja kyllä kannatti! ♥ Aivan ihana kuva ja teksti, oi että! ♥

    Pirkko Saisio on kyllä erinomainen kirjailija, ja niin karismaattinen ja ihastuttava persoona. Ja on jotenkin niin hykerryttävää, miten hänen persoonansa ja sen myötä valtava määrä lämpöä välittyy Signaalin sivuilta. Arvasin, että rakastut tähän kirjaan ihan niin kuin minäkin. ♥ Ja nyt kun kirjoitit tästä näin pakahduttavan ihanasti, tekee mieli palata Signaalin sivuille. Ehkäpä käyn tänä iltana piipahtamassa Mansikkapaikalla, joka oli minunkin suurin suosikkini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Sara! ❤ Tätä kirjaa suosittelit sekä sinä että lukupiiriystäväni (jolta kirjan lainasin), ettekä suotta. Pidin kovasti, tai voiko tästä olla pitämättä?

      Mansikkapaikasta, mutta melkein kaikista muistakin kirjan novelleista, jäi vahvoja ja hauskoja tilanteita mieleen. Kuten se eräskin poliisin hälyttäminen Kaskisissa... Kyllä meinasin pudota penkiltä, kun nauratti niin.

      Tällaista lukisin mielihyvin lisääkin.

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, Elina! <3

    Tämä oli kyllä suuri lukunautinto minullekin. Niin älykästä, lämpöistä ja monikerroksista kerrontaa. Luin jostain Saision haastattelun, jossa hän kutsui persoonallista tyyliään essehdinnäksi. Pidän myös hänen itseironiastaan.

    Minulla on liput Slavaan syksyllä. Heti kun luin Hesarista tästä näytelmästä, tuli pelottava ajatus, ettei vain Saisio joutuisi epäiltävien henkilöiden listalle Venäjällä. Puoliso Honksu siellä varmaan jo onkin Tsetsenian sotaan liittyvän elokuvansa Melancholian kolme huonetta takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! ❤

      Jään odottamaan kommenttiasi Slavasta. Se oli äärettömän vaikuttava! Näyttelijät olivat aivan loistavia ja näytelmän musiikki ja tanssit aivan hurjia. No, näetpä sitten... Ja olihan siinä myös Venäjän historiaa, ei pelkästään nykypäivää. Ennen kaikkea se on rohkea näytelmä, joka jokaisen suomalaisen pitäisi nähdä.

      Saisio on hyvässä vedossa. Signaali on tyystin omanlaisensa omaelämäkerrallinen teos. Nimenomaan älykäs ja lämmin.

      Poista
  7. Aloitin Saision lukemisen Elämänmenosta. Pidän hänen tavasta kirjoittaa, sivaltaa ja huomioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisio on ilman muuta kärkikirjailijoitamme. Signaali on maittavaa jatkoa hänen omaelämäkerralliselle tuotannolleen.

      Poista
  8. Piti ihan tulla tarkistamaan, että olenkos kommentoinut jo tähän mutta enpäs ollutkaan, vaikka olen lukemassa jo käynytkin. Ensinnäkin, ihanaa ihanaa ihanaa, että luit Signaalin! Siitä tuli itselleni kirjarakkaus isolla R:llä. <3 Tavallisen arkisen hämmästelyä -ai että, siksi juuri ihastuin tähän. Mitään muuta en Saisiolta olekaan lukenut (vielä), mutta luulen tai oikeastaan tiedän, että tämä silti pysyy ykkösenä, vaikka muita teoksia häneltä vielä jonain päivänä luenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, kirjarakkaudesta on tosiaan kyse! Eihän tästä voi olla tykkäämättä.

      Luulen kyllä, että pidät myös Saision muista omaelämäkerrallisista teoksista.. Niissä on rehellinen ja suora ote. Signaali on kuitenkin lempein kirja ja käy suoraan sydämeen.

      Minullakin on vielä paljon luettavaa Saision. tuotannosta.

      Poista

Kiitos kommentista!