keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Katja Kallio: Yön kantaja

Katja Kallio: Yön kantaja, 2017
Kustantaja: Otava
Kansi: Piia Aho
Sivuja: 380
Mistä sain kirjan: oma ostos



Kirjabloggaajien naistenviikolla on ilo blogata kotimaisia naisten kirjoittamia kirjoja. Aloitin viikon bloggaamalla eilen Eeva Kilven esikoisteoksesta Noidanlukko, jonka päähenkilö on Enni-niminen pieni tyttö. Nyt luin loppuun Katja Kallion Yön kantajan, jonka päähenkilö on nimeltään Amanda Fredrika Aaltonen. Naisten kirjoittamien kirjojen päähenkilöt ovat usein naisia, ja siksikin niitä on kiinnostava lukea. Ainakin minä haluan lukijana peilata omaa elämääni naispäähenkilöiden elämään ja yrittää ymmärtää jotain tästä kaikesta naisena olemisesta.

Amanda Fredrika Aaltosella on samanniminen esikuva, joka eli vuosina 1864 - 1918. Hänet diagnosoitiin mielenvikaiseksi ja lähetettiin naisten mielisairaalaan Seilin saarelle. Vierailin saarella viime kesänä ja kuvani ovat sieltä: Hiekkatie kulkee postisatamasta kohti päärakennusta. Kuin viivytellen se kumpuilee ja kaartelee ohi pähkinälehdon ja punaisten venevajojen ja riihien ja latojen, ja sitten maatilan rakennusten, meijerin ja puuvajan ja renkituvan ja talouspäällikön talon. Niiden jälkeen tie näyttää pysähtyvän hetkeksi kuin  haraamaan vastaan, mutta lähtee sitten auttamatta vierimään kohti vaaleankeltaista kaksikerroksista kivirakannusta, joka sijaitsee pienellä ylängöllä saaren pohjoispuolella. (S. 11.)

Katja Kallion kirjoittama Amanda elää esikuvansa elämänvaiheita. Amandan diagnoosin nimi Insania epileptica menstrualis tarkoittaa kuukautishulluutta ja kertoo diagnoosina paljon siitä, miten mielivaltaista naisten kohtelu saattoi vielä 1800-luvulla olla. Kaikki naisethan ovat potentiaalisia kuukautishulluuteen sairastujia - jos naisen käytös oli jollakin tavalla sopimatonta, hän saattoi olla tämän taudin kantaja. Hysteria, kuukautishulluus, hullut naiset: - - ei sellaista ole olemassakaan. Hyvää naista. Ei sellaista naista olekaan joka ihan oikeasti kelpaisi, ja jota arvostettaisiin. Ei vaikka nainen olisi millainen tahansa. (S. 374.)

Katja Kallio tekee Amanda Aaltosesta elävän henkilön. Amandan hulluus ei nykylukijan silmissä ole hulluuttua, eikä varsinkaan kuukautishulluutta, vaan ehkäpä erityisherkkyyttä tai ADHD:tä. Kallio tavoittaa Amandan sisäistä olotilaa sanoilla ja lukijakin alkaa liikehtiä levottomasti, kun Amandan luut alkoivat sirittää kuin sirkat (s. 122.)

Amanda on levoton ja spontaani hetkessä eläjä. Hän on lapsena herättänyt pahennusta kirkumalla tai heittämällä yhtäkkiä kaikki vaatteet pois päältään (temppuja, joita oma nelivuotiaani esittää päivittäin). Aikuisena hän ei pysy työpaikoissa, vaan joutuu ennen pitkää vaikeuksiin, koska ei vain pysty olemaan rauhassa tai tuntee jotain liian suurta. Lopulta hän joutuu myymään itseään hankkiakseen elantonsa. Hän on loisnainen, irtolainen. Sitten hän tapaa Duplessis'n, kuumailmapallolentäjän, jonka kanssa hän lentää Pariisiin, elämänsä seikkailuun.

Kun Amanda palasi seikkailultaan ja joutui lähempiin kanssakäymisiin viranomaisten kanssa, mielenkiintoni kirjaan lopahti. Olin odottanut Seilin kuvausta ensimmäiset sata sivua, ja kun sinne sitten jouduttiin, jätinkin kirjan jäähylle. Pelkäsin nimittäin siinä vaiheessa, että kirja jää junnaamaan ikävien hoitajien ja kurjan kärsimyksen pohjamutiin. Mutta kun annoin kirjan olla pari kuukautta ja tartuin siihen uudestaan, Seili alkoikin elää ja Amandasta tulikin minulle läheinen.

Kuinka paljon Amandan muistoissa on totta, kuinka paljon harhoja ja toiveita, mielikuvitusta? Onko sillä väliä? Ne ovat Amandan elämä. Katja Kallio kuvaa Amandan Pariisin ja Amandan Seilin kauniisti ja kunnioittaen, vaikka mitenkään kaunis Amandan elämästä ei tule. Paitsi hetkittäin. On kuumailmapallon unenomainen lento, on punainen silkkinauha, on Sofia, on Pikku-Greta, on Isaksson.

Kallio on jakanut Yön kantajan osiin, joilla on Amandan tärkeiden ihmisten nimet; niiden nimet, jotka ovat olleet Amandalle hyviä edes hetken aikaa. Kyllä Amanda nimittäin hyvyyden tuntee ja osaa olla rauhassakin, kun hänen on hyvä olla. Silti Amandan tunteet lyövät välillä reippaasti yli ja ohi, varsinkin viha ja mustasukkaisuus ovat kauheita kokea, unet riekaleita.

Ja nyt hän lähestyy säleaitaa, joka kiertää vaaleankeltaisia rakennuksia eteläpuolelta, ja lause helähtää hänen mielessään, pieni tiuku sumuun kadonneesta kirkontornista, saaristossa täysin poikkeuksellinen uusklassinen rakennuskokonaisuus - - (s. 13).


Yön kantaja sen kuin paranee loppua kohti. Amanda haaveili kaupungeista ja seikkailuista, mutta päätyy Seilin saarelle 26-vuotiaana. Ei täältä ole kukaan koskaan pois päässyt (s.123). Kallio kuvaa Seilin yhteisön elämää, 1800-1900-luvun taitetta ja saaristolaiselämää uskottavasti. Hän on perehtynyt Seilin historiaan ja saaristoalaiselämään perusteellisesti. Koin suorastaan valaistumisen, kun saarelaiset puhuvat verkkojen parantamisesta, eivätkä paikkaamisesta.

Kirjan viimeisille sivuillekin riittää kauneutta. Amandan lukuinto, jonka avulla hän selviää elämänsä suurimmasta surusta, on liikuttavasti kerrottu:
   Amandalle tärkeintä oli, että löytyi jokin keino jolla hän pääsi itsestään ja elämästään eroon. Kaikesta siitä epäonnistumisesta mitä hänen nimensä oli asettunut tarkoittamaan.
   Ja tästä hänen päälleen sammuneesta ajasta. Se ei ollut menossa mihinkään, eikä sen alta päässyt pakoon.  - - Lukiessaan hän unohti päällään raskaana retkottavan ajan. (S. 363.)



Viimeisen kuvan myötä lähetän terveiset Seilin-matkaseuralleni, ihanille naisille ja ystäville, jotka jakoivat Seilin kanssani. Yön kantajan myötä kuljin noita hiekkateitä uudelleen.



Yön kantaja on saanut paljon blogihuomiota ja aivan ansiosta. Juuri eilen Kirjakaapin kummitus bloggasi siitä ja siitä on kirjoitettu myös näissä blogeissa: Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuriblogi, Kulttuuri kukoistaa, LumiomenaKirja vieköön, Tuntematon lukija, Kirjan pauloissa, Kirjasähkökäyrä, Kirsin Book Club, Rakkaudesta kirjoihin, Kirjokansi, LukuisaTäysien sivujen nautinto ja Tekstiluola.

20 kommenttia:

  1. Yön kantaja on ehdottomasti kuluneen kirjavuoden huippuja - siis minulle. Eilen kävelin Aurajoen rannalla ohi Seili-laivan laiturin, haikeana. En ennätä tänä kesänä saariretkelle. Joskus sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kävi melkein hassusti ja kirja meinasi jäädä kesken. Onneksi luin sen loppuun. Seili, ja nyt myös Amanda, ovat lähtemättömästi mielessä. Hieno kirja!

      Poista
  2. Tämä on tosiaan ollut suosittu teos. Minä odottelen vielä kirjastolainaa jonkin aikaa. Ihanaa että sait hyödyntää omia kuvia ja matkakokemuksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat tämän tietysti minulta lainaan! ❤

      Kirjan myötä etsin nuo kuvat koneelta ja kyllähän matka syvensi lukukokemusta. Kallio on saanut saaren elämään sanoillaan.

      Poista
  3. Olipa hienoa matkata arviosi ja kuviesi myötä Seilille, kiitos! En ole kirjaa lukenut, mutta se kiinnostaa kovasti. Ehkäpä ensi kesänä minäkin matkaan Seilille. Tänä kesänä tai alkusyksystä jos vielä pääsisin Söderskärille, olisin tyytyväinen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saaristo on ehtymätön ihmetyksen aihe. Söderskärkin kuulostaa hyvältä. ❤

      Yön kantaja kannattaa ehdottomasti lukea. Se on kiinnostava ja koskettava, myös sopivasti "sirittävä".

      Poista
  4. Yön kantaja on minullekin vuoden huippukirjoja. Seilissä olen vieraillut, joten Amandan maisemissa olen ollut. Ja siellä lähellä on se meidän oma kesäsaari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnellista kesäsaaren omistajaa! ❤ Saaristo on kiehtova ja ihmeellinen näin maakravun silmin ainakin.

      Kyllä tämä Yön kantaja tuli tosi lähelle ja vei Seiliin.

      Poista
  5. Vau, kävit siellä! Koskettava on kirja: kertoo niin paljon paitsi Amandasta myös ajan naisten kohtelusta. Katja Kallion paras teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Kalliolta kaksi kirjaa aiemmin ja ne olivat viihdekirjoja, mutta tämä ei ole, vaan tämä on syvällinen ja korkeakirjallinen teos.

      Kirjassa on naisten kohtelusta paljon puistattavia esimerkkejä. Hienosti luvataan myös ihmisen levottomuutta, poltetta, joka ei tahdo pysyä aisoissa.

      Poista
  6. Yön kantaja on ollut ehkä vaikuttavin lukemani kirja tänä vuonna, vieläkin on mielessä Amanda ja kirjan tunnelmia. Seilillä en ole käynyt, joten onpa hienoa nähdä kuvasi sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että olen lukenut vasta neljä kotimaista uutuutta tänä vuonna. Ne ovat kaikki olleet hyviä, kuten tämäkin.

      Seilin-matka oli vaikuttava, varsinkin audio-opaskierroksen ansiosta. Hieno paikka, jolla on hurja historia.

      Poista
  7. Oi, Seili olisikin kiinnostavaa nähdä nyt, kun Amandan tarina on tuoreena mielessä. Luulen, ettei tarina kovin nopeasti ajatuksista kaikkoa, niin vaikuttava se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seilin historia on kiinnostava, ja Kallion teoksen myötä Amanda on osa sitä. Varsinkin teoksen loppu on hieno. Viimeiset sata sivua saivat haukkomaan henkeä.

      Poista
  8. Kiitos 🌻 Lukiessa ja reissatessa on todellakin mahdollista unohtaa päällä raskaana retkottava aika. Tämä täytyy saada omiinkin hyppysiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos matkaseurasta, jonka kanssa aika on mahdollista unohtaa hetkeksi. ❤

      Saat toki kirjan lainaan.

      Poista
  9. Tämä kirja kiinnostaa, aion lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tarttua Yön kantajaan. Se on hieno kirja.

      Poista
  10. Kipuilen kirjan kanssa.

    Mutta aluksi kerrottakoon hassu yksityiskohta. Kun näin Yön kantajan kirjastossa, ilahduin: Katja Ketulta on näköjään tullut uusi kirja. Luin kirjaa enkä innostunut: Katja Kettu junnaa paikollaan, niin luettua Kettua. Jossain vaiheessa pysähdyin katselemaan tarkemmin kirjan kantta ja havahduin: Eihän tämä Katja Kettu olekaan vaan Katja Kallio!

    Todella outoa, että sekoitin kirjailijat keskenään. Tai ehkei sittenkään: Yön kantajien kansikuva on hyvin samanlainen kuin kannet Ketun kirjoissa. Eikä itse kirjakaan ole kovin kaukakana Ketusta.

    Myönnettäköön: Minä en pidä Yön kantajista. Sitä tuskan määrää. Minä en jaksa.

    Mitä on tapahtunut sille Katja Kalliolle, joka kirjoitti yhden hauskimmista 90-luvun kuvauksista, Kuutamolla? Miksi Katja Kalliosta on tuskakirjailija?

    Luulen, että luovutan Yön kantajien suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Yön kantaja on Katja Kallion uusi aluevaltaus kohti kaunokirjallista huippuilmaisua. Kuutamollakin olen lukenut ja pitänyt siitä, mutta onhan se viihdekirja. Tuskan määrä kirjallisuudessa on selvästikin verrannollinen kirjan kaunokirjalliseen arvoon. Vaikka eihän näin tietystikään tarvitsisi olla, mutta silti näyttää olevan.

      Katjat kyllä menevät helposti sekaisin, koska molempien sukunimikin alkaa k:lla! :)

      Poista

Kiitos kommentista!