sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Vuosi Luettua elämää

 
En olisi ikinä uskonut, miten paljon enemmän innostun lukemisesta, elämäni pisimpään jatkuneesta ja rakkaimmasta harrastuksesta, kun perustan kirjablogin. Harrastuksesta on tullut suoranaista juhlaa, ja niinpä kun sain vihdoin myös blogin Facebook-sivun aikaiseksi, kirjoitin sinne alaotsikoksi "Lukemisen juhlaa arjen keskellä". Sitä tämä on ollut.

Kaikki alkoi oikeastaan yli vuosi sitten, kun näytti siltä, että monen ruuhkavuoden jälkeen luin taas enemmän ja aloin haaveilla, josko pienimuotoinen lukumuistivihkoni voisi olla muutakin kuin pelkkiä tähtiä ja pari hassua lausetta. Minulle tuli tarve kirjoittaa kirjoista, jotta ne eivät jäisi pelkästään hämäriksi mielikuviksi muistini sopukoihin. Jospa edes päähenkilöt muistaisin jatkossa paremmin! Samoihin aikoihin löysin myös netistä muutaman kirjablogin, joita aloin seurata ja joista sain jo lisää lukuvinkkejä. Osaisinkohan minäkin kirjoittaa harrastuksestani?

Kun työväenopisto järjesti kolmituntisen blogikurssin, jossa tutustuttiin Blogger-ohjelmaan ja opettaja suositteli aloittamaan bloggaamisen heti, tein työtä käskettyä 21.9.2012. Enkä kadu yhtään. (Paitsi joskus, kun vauva kitisee vieressä, Bloggerin käyttöni takkuaa, olisi hirveä halu kirjoittaa, mutta pitää myös keittää perunoita tai levittää pyykkiä kuivumaan... Silloin kiroan harrastukseni ja toivon, että pääni olisi eri tavoin rakennettu ja nauttisin pelkästä kodinhoidosta suunnattomasti.)

Luettua elämää on nyt takana vuosi - 119 luettua kirjaa (joista 11 kuvakirjaa) ja 144 blogitekstiä. Lukemisen ohella voin sanoa nykyään harrastavani kirjoittamista. (Ja kirjojen kuvaamista. Ja Bloggerin käytön opettelemista.)

Vuoden parhaat kirjat


Lukemisen juhlaa ovat ennen kaikkea hyvät kirjat. Päätin listata tähän vuoden parhaita kirjoja, yhden jokaiselta kuukaudelta, siis 12 huikaisevaa lukukokemusta.

Syyskuu 2013
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013)

Elokuu 2013
Benedict Zilliacus: Kertomus kadonneesta saaresta (1990)

Heinäkuu 2013
Leena Krohn:  Hotel Sapiens (2013)

Kesäkuu 2013
John Irving: Minä olen monta (2013)

Toukokuu 2013
José Saramago: Elefantin matka (2011)

Huhtikuu 2013
Hannu Väisänen: Taivaanvartijat (2013)

Maaliskuu 2013
Kaarina Helakisa: Elli velli karamelli (1974)

Helmikuu 2013
Joni Skiftesvik: Tuulenpesä (1995)

Tammikuu 2013
Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012)

Joulukuu 2012
Ulla-Lena Lundberg: Jää (2012)

Marraskuu 2012
John Irving: Oman elämänsä sankari (1986)

Lokakuu 2012
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat (2012)



Blogistanian - uusi maailma


Bloggaamisen myötä olen tutustunut kirjablogien maailmaan, Blogistaniaan. En tiennyt, että sellainen oli olemassakaan, vaan humahdin sinne kuin Liisa kaninkolon kautta Ihmemaahan. Mutta mikä ihana Ihmemaa tämä onkaan: täältähän löydän jatkuvasti uutta luettavaa. Erilaiset tempaukset ovat innostaneet lukemaan entistä enemmän: Lukumaraton, Lukutaitokampanja ja haasteet ovat tuoneet harrastuksen yhteisöllisyytä, jota olen kaivannut. Kiitokset kirjabloggaajille myös avusta ja neuvoista Bloggerin käytössä sekä jatkuvasta kannustuksesta ja hauskoista hetkistä!

Kiitos myös lukijoilleni ja kommentoijilleni kuluneesta vuodesta! On ilo lukea ja ilo jakaa lukuharrastus!

Uusia tuulia


Kertokaapa toiveitanne ja suositelkaa luettavaa! Pyytäisin myös kommentteja hiukan parannellusta ulkoasusta: Onko isompi fontti parempi lukea? Onko kuvia liikaa, liian vähän, liian pieniä? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

Ja muistakaa osallistua synttäriarvontaan!

24 kommenttia:

  1. Kaunis kuva, rakastan tätä (alku)syksyä ja omenien aikaa.

    Oletpa ehtinyt lukea paljon ensimmäisen blogivuotesi aikana. Listallasi on paljon tuttuja, esimerkiksi Taivaslaulu nyt ja Oman elämänsä sankari jo vuosia sitten ovat suursuosikkejani. Elefantin matka pitäisi lukea, joten listasi toimii hyvänä muistutuksenakin.

    Toiveita en osaa esittää, mutta ulkoasu on nyt selkeä ja kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Kuvaajana olen täysin noviisi, ja jotain kuvienkäsittelyohjelmaakin pitäisi varmaan opetella käyttämään. Vähitellen sitäkin. Tärkeintä on kuitenkin lukeminen.

      Taivaslaulu ja Oman elämänsä sankari ovat loistavia kirjoja. Elefantin matka on myös hieno kirja, ensimmäinen saramagoni. Pitäisit siitä varmasti.

      Poista
  2. Vau, onpas sinulla ollut kirjaisa vuosi!!
    Hauska kuulla millaisesta tilanteesta bloggaamisesi on lähtenyt käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin kirjojen määrästä. Onhan niitä kertynyt, mutta yksi syy on siinä, että vaikka aikuistenkirjojen lukeminen tökkisi, niin lapsille luen joka ilta, joten kirjatili karttuu koko ajan.


      Poista
  3. Onnea yksivuotiaalle! Oletpa ehtinyt lukea ja blogata paljon ensimmäisen vuoden aikana. Toivottavasti innostuksesi blogin pitoon jatkuu vielä pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Innostus on ainakin vielä kova. Kirjoittaminenkin on ollut kivaa, vaikka ykkösenä on tietenkin lukeminen, aina vaan. :)

      Poista
  4. Paljon onnea yksivuotiaalle! :) Ja vautsi, mitkä määrät olet ehtinyt vuodessa lukea!

    Mulla (tai siis blogilla :D) on vuodenvaihteessa kaksivuotissynttärit jo edessä. Pohdiskelenkin puolitosissani, pitäisikö sitä oikein kakku leipoa sen kunniaksi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Onhan noita kirjoja kertynyt yllättävän paljon. En oikeastaan ole ymmärtänyt, kuinka paljon luen lapsille ääneen ja blogimaailma on innostanut lukemaan aikuitenkirjojakin paljon enemmän kuin ennen. Tuntuu, että kaikki lukemani kirjat ovat niin hyviä ja minulle passeleita, koska olen ne täältä bongannut.

      Jos leivot kakun, niin tulen tästä naapurista kakkukahville oikein mielelläni. Voisin tuoda jopa (kirja)lahjan. Yllätyksenä. :)

      Poista
  5. Ulkoasu on kiva, fontti on tosi selkeä, ei tarvitse tihrustaa mitä näytöllä lukee. :) Ja onnea 1-vuotiaalle blogille, paljon olet ehtinyt lukea!

    Vuoden suosikeista pisti silmään Leena Krohn. Tainaron on aivan ihana kirja (tätä suosittelen, jos et ole vielä lukenut!), mutta muu Krohnin tuotanto on jäänyt vähemmälle lukemiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marika!

      Leena Krohn on yksi blogivuoteni löydöistä. Olen aivan innoissani hänen tuotannostaan, jota minullakin on vielä paljon lukematta. Onneksi hyllyyn on jo alkanut kertyä hänen teoksiaan varastoon. Tainaron tosin ei ole vielä käsiini osunut, mutta etsintä jatkuu.

      Poista
  6. Ihanasti olet kirjoittanut blogisi alkutaipaleesta, tätä oli kiva lukea. Ja oletpa muuten vuoden aikana lukenut huiman määrän kirjoja, erittäin kunnioittava luku! Enpä muuten tiennytkään että Bloggerin käytöstä on olemassa kursseja, olisi auttanut minuakin alun räpiköinnissä aika lailla käydä pieni perehdytys :)
    Kaunis syksyinen kuva ja onnea yksivuotiaalle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Jenni!

      Onhan tämä melkoista räpiköintiä edelleen. Kurssi oli nimeltään Blogi-kurssi, mutta siellä tutustuttiin vain Bloggeriin. Perustiedoilla pääsi alkuun, enkä varmasti olisi ilman kurssia tässä nyt.

      Poista
  7. Onnittelut lukuvuodesta Elina!
    Hotel Sapiens, Taivaanvartijat ja Nälkävuosi ovat minunkin suuria suosikkejani.
    Lukeminen on juhlaa - totta! Sinä kirjoitat niin, että se tuntuu siltä, onnellisesti.
    Paljon olet ehtinyt lukea lapsiperheen äitinä. Muistan itsekin, miten lukeminen oli henkireikä toisten palvelemisen keskellä.
    Many happy returns of the day!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta! Ihana lukuvuosi on ollutkin. Monia hyviä löytöjä on tullut muiden blogien kautta.

      Henkireikänä lukeminen on aina vaan tärkeämpää. Varastan lukuaikaa usein öistä, jos syystä tai toisesta valvon, kun muu väki nukkuu. Silloinhan ei voi mitään äänekästä harrastaa. :) Mutta tämän taisit tietää jo omasta kokemuksesta.

      Hauskaa, jos lukemiseni näytää "onnelliselta". Kauniisti sanottu, Marjatta, kiitos!

      Poista
  8. Onnea 1-vuotispäivän johdosta!

    Minullekin oli uutta tieto, että Bloggerin käytöstä pidetään ihan kursseja. Hauskaa:)

    Pieni ehdotuksenpoikanen jatkoa ajatellen: olen aikaisemmin tänä vuonna yrittänyt muutaman kerran tulla kommentoimaan blogiisi, mutta olen yleensä ollut juuri syöksymässä juna-asemalle yms kiireellistä, että kommentti on lopulta jäänyt tulematta blogiisi, kun en ole saanut näpyteltyä oikein turvasanoja. Välillä ne ovat niin epäselviä, etten saa niitä kolmannellakaan yrityksellä oikein:D Jos sinulle ei hirveästi pukkaa roskapostikommenttia blogiin, suosittelisin turvasanan poistamista. Kännykällä jos yrittää kommentoida, niin turvasanan hahmottaminen ja kirjoittaminenkin on vielä entistä hankalampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sonja!

      Blogger oli blogi-kurssin vetäjän mielestä selkein blogipohja. Mutta on tässä vielä opettelemista...

      Kävin heti poistamassa kommentointiasetuksista sanavarmistuksen. Voitko kuvitella, Sonja, etten edes tiennyt, että minulla oli sellainen päällä. Voi, taivas! Olen itse monta kertaa tihrustellut muiden blogeja puhelimen näytöltä saman ongleman kanssa ja ajatellut, että ne ovat hankalia. En yhtään tiennyt, että oma blogini vaatii samaa. Toivottavasti kommentointi onnistuu nyt ilman sitä!

      Poista
  9. Olipa hyvä, että keksit laajentaa lukemisharratuksesi bloggaamisharratukseksi. Itse olen kokenut aivan samoin.

    Täällä on aina mukava käydä lukemassa postauksiasi. Minä pidän myös blogisi ulkoasusta, joka on selkeä ja helppolukuinen ja hyvät kuvat on aina plussaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta ja monista hyvistä ideoista, Jaana!

      Projekti 12 on vähän huonoissa kantimissa muun muassa tämän synttärihulinan takia, mutta yritän kiriä...

      Poista
  10. Ihania omppuja! Ja ihana blogi ja sinä - onnea ensimmäisestä vuodesta ja kiitos hienosta blogista! Olen tosi iloinen että löysin tänne, olen saanut täältä monia hyviä lukuvinkkejä ja tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi. Bloggaajatapaamista odotellessa! :)

    Kaltaisellesi himolukijalle on hurjan vaikeaa suositella lukemista, mutta koitan silti onneani. Suosittelen Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle, Orvokki Aution Pesärikkoa, Eeva Tikan Hiljaista kesää, Joel Haahtelan kaikkia kirjoja, mutta erityisesti Tule risteykseen seitsemältä, Heidi Köngäksen Luvattua ja Vierasta miestä, sekä Claudie Gallayn Tyrskyjä. Kaikki ihania ja minulle rakkaita kirjoja, joista uskon sinunkin pitävän, ja joita en blogistasi löytänyt. Toivottavasti noissa olisi edes jokunen joita et olisi lukenut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista ja onnitteluista! Ja kiitos samoin - kävin taas blogissasi saamassa virtaa! Tampereen tapaamiseen on pakko päästä, jotta tutustuisimme aivan oikeastikin.

      En ole lukenut yhtäkään suosittelemistasi kirjoista, joten kiitän vinkeistäkin! Autiota ja Tikkaa olen jo keikutellut lukulistallani ja tietysti Köngäs ja Haahtelakin siellä ovat. Mutta Marja Leena Virtanen ja Claudie Gallay olivat aivan uusia nimiä. Samoin kuin oli tuo Leena Parkkinenkin, jonka kirjoihin aion nyt myös tutustua. Varmasti ihania kirjoja on siis luvassa.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos, Reijo! Suurensin kuvia ja fonttia, niin vähän selkiytyi.

      Poista

Kiitos kommentista!